Uutiset

Uruilla luonnistuu vaikka jazz

Syksystä lähtien Hämeenlinnassa soittanut Péter Marosvári ei kiirehdi takaisin Unkariin.

Sujuvaa suomea lasketteleva unkarilainen Péter Marosvári on tullut tänä syksynä tutuksi Hämeenlinna-Vanajan seurakuntalaisille.

Tämä herkästi hymyilevä kanttori on syyskuun puolesta välistä taituroinut niin Hämeenlinnan kuin Vanajankin kirkon uruilla.

Marosvárin houkutteli Hämeenlinnaan seurakunnan kantori Matti Oikarinen, ja vierailevan tähden pesti kestää näillä näkymin tammikuun lopulle. Marosvári myöntää kuitenkin, että jatkaisi mielellään pidempäänkin soittamista Kanta-Hämeen maisemissa.

Hän kertoo tykästyneensä Suomeen jo parikymppisenä. Alunperin Marosvária alkoi kiehtoa suomen kieli ja sen sukulaisuus unkarin kanssa. Kiinnostus ajoi hänet myöhemmin opiskelemaan suomea.

Kesäkanttorin työ 1980-luvun lopussa Suomessa sekä Lahdessa asuva serkku ovat pitäneet Suomi-intoa yllä.

– Suomeen oli siis helppo tulla, kielen takia ja muutenkin, Marosvári toteaa.

Unkarissa

keskitytään pyhiin

Useimmille tulee uruista mieleen barokki ja aikakauden mahtipontinen musiikki. Palkeilla ei ole kuitenkaan pakko soittaa pelkästään Bachia.

– Näillä luonnistuu vaikka jazz, Marosvári naurahtaa, ja antaa samantien näytteen siitä, miten urut svengaavat. Hän kertoo kuitenkin lempimusiikkinsa olevan barokkia.

Mies toteaa, että kaikilla uruilla on oma sointinsa, kahta samanlaista ei ole. Hän kertoo itse ihastuneensa etenkin Vanajan kirkkoon ja sen urkuihin.

-Siellä urkujen koneisto toimii moitteettomasti ja urkukaappi on hyvin kaunis.

Marosvári pohtii, että suosittu suomalainen ”Kauneimmat joululaulut” -perinne saattaa olla ainutlaatuinen, tai ainakin hyvin harvinainen.

-En ole ainakaan kuullut, että muissa maissa olisi vastaavaa, hän toteaa.

Unkarin kirkoissa joulunvietto keskittyy vain pyhiin. Aattoyön messu on siellä Suomen tapaan joulun huippukohta.

-Toisaalta meillä näkyy joulun kaupallistuminen niin kuin teilläkin. Marketeissa joulu alkaa jo marraskuussa.

Konsertteja

teini-ikäisestä

Marosvári aloitti konsertoinnin jo 15-vuotiaana. Hän on ehtinyt kiertämään soittamassa eri puolilla Eurooppaa ja Japanissa sekä Uruguayssa.

Marosvári on myös toiminut opettajana.

-Olen opettanut musiikkia kaikilla tasoilla musiikkiopistosta, yliopistoon.

Viimeksi Péter Marosvári on opettanut urkujensoittoa ja yksinlaulua Pécsin yliopistossa vuosina 1994-2004.

Hän on myös tehnyt 21 levytystä ja esiintynyt useissa tv- ja radiolähetyksissä. (HäSa)