Uutiset

USA:n vaalit käynnissä vilkkaina – Reutersin ensimmäiset ovensuukyselyjen tulokset tulevat neljältä Suomen aikaa

Yhdysvaltojen äänestäjät valitsevat parhaillaan kongressin edustajainhuoneen ja kolmanneksen senaatista. Myös suurin osa kuvernööripaikoista on jaossa. STT:n mukaan äänestysinto näyttää vilkkaalta.
Äänestäjiä tiistaina Wisconsinin osavaltiossa.

Yhdysvaltojen äänestäjät valitsevat parhaillaan kongressin edustajainhuoneen ja kolmanneksen senaatista. Myös suurin osa kuvernööripaikoista on jaossa.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että se antaa ensimmäiset ovensuukyselyjen tulokset noin kello neljältä Suomen aikaa.

Reuters kertoo myös myöhään illalla Suomen aikaa, että äänestyskoneissa on ilmennyt ongelmia kymmenissä osavaltioissa.

STT uutisoi tiistai-iltana, että äänestysinto poikkeuksellisen merkittävinä pidetyissä kongressin välivaaleissa näytti suurelta. STT:n arvion mukaan Intoa on saattanut kasvattaa maan kahtiajakautunut poliittinen ilmapiiri.

– Vaalihuoneistojen edustalla nähtiin pitkiä jonoja muun muassa Virginiassa, kertoi CNN. Myös uutistoimisto AFP:n toimittajat raportoivat pitkistä jonoista useissa eri osavaltioissa, kirjoittaa STT.

Trump on ollut pääosassa

Presidentistä ei äänestetä, mutta siitä huolimatta Donald Trump on ollut pääosissa. Tuttuun tapaansa hän on käyttänyt kovaa kieltä demokraattipuolueesta kampanjan loppuun saakka.

Trumpin varsinainen vaalivaltti on ollut Yhdysvaltoja lähestyvä keskiamerikkalaisten siirtolaisten karavaani.

Trumpin mukaan demokraatit rohkaisevat ”miljoonia laittomia muukalaisia rikkomaan lakejamme, ylittämään rajamme ja täyttämään maamme”.

– Asetelma näissä vaaleissa ei voisi olla selvempi. Jos haluatte lisää karavaaneja, äänestäkää demokraatteja, Trump pelotteli Indianassa.

Ennakkoon äänesti 40 miljoonaa

Ennakkoon äänensä oli antanut 40 miljoonaa ihmistä, mikä on yli kymmenen miljoonaa ihmistä enemmän kuin edellisissä välivaaleissa vuonna 2014.

Gallupien mukaan demokraatit kaappaavat itselleen enemmistön kongressiin alahuoneeseen, edustajienhuoneeseen. Sen sijaan ylähuoneessa eli senaatissa Trumpin republikaanit pitänevät niukasti enemmistönsä, koska jaossa olevista paikoista useimmat olivat jo valmiiksi demokraattien käsissä.

Tiukin kisa käydään Arizonassa, Nevadassa, Missourissa, Pohjois-Dakotassa, Indianassa ja Floridassa.

Yhdysvalloissa on ollut tapana, että äänestäjät näpäyttävät presidentin puoluetta välivaaleissa. Trumpin presidenttikausi on kuitenkin ollut niin poikkeuksellinen, että tämäkin totuus voi mennä romukoppaan.