Kolumnit Uutiset

Usko hyvinvointivaltioon horjuu

Silloin tällöin ja nyt taas mieleen hiipii kalvava epäilys, eletäänkö todella vuotta 2015 modernissa hyvinvointivaltiossa. Moni ajan merkki toki täsmää demokraattiseen ja vauraaseen tietoyhteiskuntaan, mutta piru kortteeraa yksityiskohdissa.

Kukapa uskoisi, että Hämeenlinnassa lapsia kuljetetaan kouluun takseilla, koska sudet elelevät heidän kotipiirissään. Yksikään vastuullinen vanhempi ei tohdi lähettää alakoululaista pimeällä metsätaipaleelle. Pelko on hyvin ymmärrettävää.

Oltakoonpa susista ja niiden määrästä mitä mieltä tahansa, petopelko ei istu hyvinvointiyhteiskuntaan. Se on sitä paitsi hyvin henkilökohtainen tuntemus, eikä katoa, vaikka helsinkiläinen sudensuojelija televisiossa kuinka vakuuttaa, ettei susia tarvitse pelätä. Herra on hyvä ja tulee lapsineen edes kokeilemaan asumista susiseudulla.

Lopellakin ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, kun sieltä puuhataan pois lääkärin vastaanottoa. Jos näin kävisi, Loppi taantuisi aikaan ennen kunnanlääkäreitä eli sangen kauas. Loppi lukeutuu elinvoimaisiin rintamaihin. Jos sieltä lääkärit siirretään Riihimäelle, kysymättäkin on selvää, miten kävisi tosisyvällä maaseudulla.

Lääkärin lähtö olisi vakava suonenisku myös kirkonkylän harvalukuiseen intelligentsiaan, johon on luettu apteekkari, kirkkoherra, nimismies ja kunnanlääkäri.

Nimismiehiä ei enää ole missään, ja jos lääkärikin lähtisi, apteekkari ja pappi eivät voisi pelata edes marjapussia, jonka ääreen kirkonkylien eliitti aikoinaan kuumaa punssia särpien kokoontui.

Nykyaikaista hyvinvointiyhteiskuntaa on vaikea hahmottaa myös Kuopion seudulla, jossa tuhannet taloudet kärvistelevät päiväkausia sähköittä. Kymmeniä huonosaantoisia on jopa evakuoitu kylmenneistä pirteistään.

Talvi ja tykkylumi eivät tule yllätyksenä, mutta pusikoitumaan päästetyt sähkölinjat katkeilevat. Ongelmiin auttaisi niiden raivaus hyvän sään aikana, mutta sitä ei enää pidetä tuottavana työnä, vain kulueränä.

Tolpat lankoineen on jo moneen kertaan myyty voittojaan vaaniville sijoittajille. Heille on toisarvoista, saavatko ihmiset sähkönsä, tärkeintä on sijoitetun pääoman tuotto.

Monelle jopa merkittävälle poliitikolle maaseutu on tarpeeton kuluerä, josta on päästävä eroon. Siellä auringon pitäisi antaa lopullisesti laskea ja telata loput metsäkulmalaiset kaupunkeihin.

Tuttavapiiriini, joka on laaja, mutta eri kuin ystäväpiiri, kuuluu ihmisiä, joille vain kaupunkilainen elämäntapa on ainoa oikea. Maaseudussa heitä kiinnostavat enintään mahdolliset perinnöt.

Merkillepantava yhtäläisyys heissä on ensimmäisen tai toisen polven kaupunkilaisuus. Heillä on ainakin vähän sontaa varpaidensa väleissä ja kaunaisuudellaan he kai todistelevat maaltapakonsa oikeellisuutta.

Kantakirjakaupunkilaiset sentään ymmärtävät maalaisten ja kaupunkilaisten eron, hyväksyvät sen ja vahvistavat sitä.