Kolumnit Uutiset

Uskonnosta kulttuuria keskustellen

Reaktioketju eteni jotenkin näin. Jaa. Miksi? Miksi ei?

Yle kertoi viikko takaperin aloittavansa radio-ohjelmasarjan, jossa luetaan Koraani kannesta kanteen. Muslimien pyhä kirja avataan radioaalloilla ensi lauantaina ja puoli tuntia kahdesti viikossa -tahdilla se sulkeutuu lokakuun alkupuolella.

Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja ja ex-piispa Ilkka Kantola (sd.) asettui välittömästi ohjelmaidean taakse. Hänen mielestään on selvää, että uskonnoista erityisesti islamin merkitys vahvistuu suomalaisessa yhteiskunnassa, ja kansaa kannattaa valistaa Koraanin keskeisestä sisällöstä. Hallintoneuvostossa valittiin vastakkaistakin kantaa. Kansanedustaja Maria Tolppasesta (ps.) islamistisen tekstin lukemista ei voi luokitella yleissivistäväksi ja siksi ei myöskään Yleisradion tehtäväksi.

Ohjelma-idea on puhuttanut myös rivikansalaisia, mutta kenties odotettua vähemmän. Yle Radio 1:n ohjelmapäällikön Kaj Färmin mukaan kolme neljännestä palautteesta on ollut myönteistä. Vihapostia on tullut, mutta selkeään vähemmistöön ovat jääneet ne äänet, joista ohjelmasarja uhkaa kristinuskoa ja lietsoo terrorismia.

Yle on pedannut Koraani-sarjan harkiten. Kyseessähän ei ole hartausohjelma vaan viikonlopun alkuiltojen kulttuuriohjelma, joka sisältää merkittäviä kaunokirjallisia arvoja. Lisäksi jokaista osaa pohjustetaan keskustelulla, johon osallistuvat Suomen islamistisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar, professori, Koraanin suomentaja Jaakko Hämeen-Anttila ja tuottaja-toimittaja Juha-Pekka Hotinen.

Valtauskontomme asemaa sarja ei uhkaa minuuttienkaan valossa. Radiosta tulee päivittäin kristillistä julistusta, Raamatun sisälukua ja sunnuntain vakio-ohjelmistoon kuuluvat pitkät jumalanpalvelukset.

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, ja Suomessa sitä tunnustaa noin prosentti väestöstä. Radionkuuntelijan pohdittavaksi jää, onko Koraani hyvää radiota? Euroista ei tässä yhteydessä tarvitse onneksi puhua. Sarjan tuotantokustannukset eivät Ylen budjettia keikuta.

Pohjustuksena Koraani-sarjalle Yle Radio 1 lähetti viime viikolla kolme alustavaa keskusteluohjelmaa. Kuuntelin ne netistä. Laskurin mukaan ensimmäinen keskustelu oli kiinnostanut eiliseen mennessä 2800, toinen vajaata 900 ja kolmas noin 600 ihmistä.

Professori Hämeen-Anttilan ja imaami Hajjarin tiesin jo etukäteen hyviksi puhujiksi, ja toimittajan kysymykset olivat sopivan rautalankamallisia. Opin muun muassa, että Koraanin rakenne on episodimaisuudessaan perin moderni ja käytännöllinen. Sen voi lukea tasaisen matkan taulukolla joko viikossa, kuukaudessa tai, kuten Yle tekee, kuudessakymmenessä osassa.

Kolmikon puheen kiinnostavuus ylitti mennen tullen monien yö- ja aamujuontajien ulosannin sisällön. Vielä paremmin aloin viihtyä huomattuani, ettei keskustelun ymmärrettävyys kärsinyt lainkaan, vaikka ohjelmaa pyöritti puolitoistakertaisella nopeudella. Kukin tavallaan. Hienoa, että tapansa voi valita.

Päivän lehti

1.4.2020