Uutiset

Uskovien kesäjuhlat elinvoimaisia

Suomen kesää värittävät lukuisat uskonnolliset suurtapahtumat, joiden suosio säilyy vankkana vuodesta toiseen. Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssiin Keuruulla osallistui kolmisenkymmentä tuhatta sanan kuulijaa. Viikko sitten Pohjois-Pohjanmaalle Lumijoelle kokoontui peräti 80 000 ihmistä vanhoillislestadiolaisten Suviseuroille. Samaan aikaan Seinäjoen kansanlähetyspäivillä oli kymmenkuntatuhatta juhlavierasta.

Körttiläiset ovat parhaillaan koolla Oulussa Herättäjä-juhlillaan. Viikonvaihteen tapahtumaan osallistuu kolmisenkymmentätuhatta herännäistä maan eri puolilta, joitakin myös ulkomailta.

Kesäjuhlat ovat uskonnollisten liikkeiden perinteisiä päätilaisuuksia, vuosittaisia kohokohtia. Ensi kesänä vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat Lopelle, Räyskälän ilmailukeskuksen laajalle kentälle. Kanta-Häme ei ole lestadiolaisuuden vahvimpia alueita, mutta ensi kesän Suviseurojen järjestelyvastuu onkin Helsingin rauhanyhdistyksellä. Lestadiolaisuuden ydinalueet sijaitsevat Pohjois-Suomessa, mutta maan sisäinen muuttoliike on nostanut pääkaupunkiseudun liikkeen vahvaksi alueeksi.

Uskonnolliset yhteisöt vetävät kansaa puoleensa samaan aikaan kun evankelisluterilainen kirkko kamppailee jatkuvaa jäsenkatoa vastaan. Viime vuoden lopulla kirkosta erosi peräti 40 000 jäsentä. He tekivät ratkaisunsa paljolti Ajankohtaisen kakkosen homoillan suututtamina. Eronsa syyksi lähtijät ilmoittivat kirkon kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja tätä laajemmin seksuaalivähemmistöjen asemaan kirkossa.

Skandaalit ovat järisyttäneet myös vanhoillislestadiolaisia. Yhteisössä on vuosien varrella paljastunut useita pedofiliatapauksia. Ensimmäiset tuomiot lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on jo langetettu. Tästä huolimatta rauhanyhdistyksissä ei ole ollut havaittavaa jäsenkatoa. Ne ovat verraten tiiviitä ja sulkeutuneita yhteisöjä, joiden rauhaa eivät edes vakavat rikokset tunnu järkyttävän. Liikkeen johto on toki tuominnut iljettävät rikokset, mutta ulkopuolelta arvioituna niiden tekijät ovat päässeet kuitenkin vähällä.

Evankelisluterilaisen kirkon sisällä oleva lestadiolainen liike ei koskaan ole käynyt kiivasta keskustelua naispappeudesta. Se luetaan konservatiiveihin, eikä se ole nostanut kysymystä naispappeudesta edes asialistalleen. Ulkopuoliset paineet eivät lestadiolaisiin pysty eikä naispappeutta vaadita liikkeen sisälläkään.

Körttiläisille suhtautuminen naispappeuteen on sitä vastoin mutkatonta eikä naista seurakunnan paimenena vierasteta millään tavalla.

Uskonnollisten suurtilaisuuksien elinvoimaisuus selittynee ihmisten turvattomuuden tunteella. Aikamme hektisyys, taloudellinen epävarmuus ja arkielämän monet paineet ohjaavat ihmisiä kestäviksi koettujen arvojen äärelle hiljentymään, etsimään rauhaa ja kuulemaan sanomaa armosta ja anteeksiannosta.