Uutiset

Usvatien ryhmis ei lähde merta edemmäs kalaan

Lastenhoitaja Päivi Kulmala vetää Tervakosken yksityistä ryhmäperhepäiväkotia. Yksityisyrittäjänä hän haluaa tukea paikkakunnan muita yrityksiä.

-Siksi hankimme tänne kaikki mahdolliset ostokset ja palvelut oman kylän yrittäjiltä, Kulmala kertoo.

Oman paikkakunnan palvelujen käyttöön on muitakin syitä.

-Näin lapset näkevät, mistä ruoka tulee, Kulmala sanoo.
Kauppareissu on pieni retki

Usvatien ryhmikseen ruokatavaroita ei yleensä kuljeteta autolla suoraan takaovelle, vaan ne haetaan itse kaupasta. Lapset lähtevät mukaan, ja koska kauppaan on vain runsas kilometri, sinne mennään kävellen.

-Lapset oppivat, että kävellenkin voi hoitaa asioita eikä ole pakko lähteä kaupunkiin ostoksille. Voimme yhdistää kävelyreissut ja retket kaupassakäynteihin.

Kaupassa yhdistetään huvi ja hyöty, kun lapset saavat itse kerätä tarvittavia ostoksia pieniin kärryihin. Kauppareissu tehdään yleensä kolme kertaa viikossa.

Lapset pääsevät tarvittaessa myös askartelutarvikeliikkeeseen.
Kulmalan mukaan ryhmiksessä pyritään kodinomaisuuteen, ja siihenkin sopii erinomaisesti se, että kauppa-asiat hoidetaan yhdessä oman kylän myymälöissä.

Kodinkoneetkin Tervakoskelta

Vuonna 1999 perustettu Usvatien ryhmis toimi ensin nimensä mukaisesti Usvatiellä, mutta muutti pari vuotta sitten nykyisiin tiloihinsa Lepolaan.

-Kun näitä tiloja peruskorjattiin, hankimme kaikki kodinkoneet paikallisesta liikkeestä, ja esimerkiksi verhot ostettiin tervakoskelaisesta kangaspuodista.

Niin ikään lähes kaikki lelut on hankittu Tervakoskelta. Lisäksi Usvatien ryhmis tilaa lasten valokuvauksen janakkalalaiselta valokuvaajalta, kun kouluissa ja päiväkodeissa on yleensä tapana käyttää ulkopaikkakuntalaisten yritysten fotopalveluja.

-Myös lasten syntymäpäivälahjat ostetaan paikallisista liikkeistä, Kulmala kertoo.

Joskus päiväkodille tilataan hieroja – tietenkin paikallinen sellainen – pehmittämään työntekijöiden jumiutuneita niskoja.

Päivi Kulmala on huomannut, että tarvittavista asioista suurimman osan löytää kyllä Tervakoskelta.

-Esimerkiksi tietokoneen musteet saa tilaamalla.

Mitä sitten ei saa?

-Päiväkodin aita tilattiin muualta, samoin astiat on hankittu muualta.

Päivän lehti

28.1.2020