Uutiset

Uuden asuinalueen tontit arvotaan Hattulassa

Hattulan uuden Kotirinteen asuinalueen ensimmäisten tonttien luovutus on alkanut. Kunta kerää parhaillaan tonteista kiinnostuneiden ostajakandidaattien yhteystietoja.

Alueelta on myynnissä 34 omakotitonttia, ja niiden saajat arvotaan julkisessa arvontatilaisuudessa Hattulan kunnanvirastossa vajaan kuukauden kuluttua.


Arpa ratkaisee järjestyksen

Ostajaehdokkaat eivät voi varata jotakin tiettyä tonttia etukäteen, vaan arvonnassa se, jonka nimi nostetaan ensimmäisenä, saa varata minkä tontin haluaa. Seuraava taas valitsee mieleisensä jäljellä olevista. Näin edetään niin kauan kun tontteja on jäljellä.

Hattulan teknisen toimen hallintosihteeri Arja Kauppi kertoo, että Kotirinteen alue herätti jo kaavoitusvaiheessa suurta kiinnostusta. Siksi tonttivarauksissa kokeillaan uutta toimintatapaa.

Ostajien yhteystietoja otetaan vastaan 16. marraskuuta saakka ja tonttiarvonta järjestetään tiistaina 22. marraskuuta kello 14. Tällöin ostajien täytyy olla paikalla henkilökohtaisesti tai valtakirjalla asiamiehen välityksellä.

Tonttien varausmaksu on 1 000 euroa, ja tontinsaajan täytyy maksaa summa käteisellä arvontatilaisuudessa. Summa hyvitetään, jos varaus johtaa kauppaan.

Hattulan valtuusto vahvisti aiemmin Kotirinteen nyt myytävien tonttien neliöhinnaksi 22-24 euroa. Puistoalueeseen rajoittuvien tonttien neliöhinta on 24 euroa, muiden 22.

Kotirinteen alueella on myynnissä myös viisi rivitalotonttia. Ne myydään kunnan verkkosivujen kautta järjestettävän tarjouskilpailun perusteella. (HäSa)