Uutiset

Uuden-Seelannin tulivuoren purkauksen viimeiset uhrit yritetään saada pois saarelta perjantaina

Kuolonuhreja on virallisesti kahdeksan, mutta myös kahdeksan saarelle jääneen uskotaan kuolleen.

Uuden-Seelannin poliisi aikoo mennä perjantaina White Islandin tulivuorisaarelle noutamaan sieltä purkauksessa menehtyneiden ruumiit. Tällä hetkellä varmuudella tiedettyjen kuolonuhrien määrä on kahdeksan kun kaksi uhria kuoli sairaalassa.

Asiasta kertoivat BBC ja Reuters.

Kahdeksan muuta ihmistä on kateissa ja heidän oletetaan kuolleen. He ovat luultavasti hautautuneet tuhkaan ja muuhun tulivuoren sylkemään ainekseen maanantaina tapahtuneen purkauksen yhteydessä.

Yli 20 ihmistä on sairaalassa, monella heistä on vakavia palovammoja. Seitsemän muuta on siirretty Australiaan saamaan hoitoa palovammoihinsa.

Vammoja saaneet tarvitsevat laajoja ihonsiirtoja

Palovammoja saaneet tarvitsevat laajoja ihonsiirtoja, on laskettu että tätä varten tarvittaisiin ihonsiirtoja 60 luovuttajalta. Uudessa-Seelannissa vain 5–10 ihmistä luovuttaa ihoaan vuoden aikana.

Apulaiskomissaari Mike Clement kertoi tiedotustilaisuudessa perjantaisen menon White Islandille (Whakaari) olevan riskialtis. Pelastustiimi menisi saarelle heti aamun valjettua.

Helikoptereista käsin on saarella huomattu olevan kuusi ruumista ja kahden muun uhrin etsimiseen ”on hyvin rajatut mahdollisuudet”, Clement kertoi.

– Monen asian on onnistuttava tässä työssä, hän kertoi Reutersin mukaan. Ruumiit yritetään saada talteen hyvin nopeasti, koska purkauksen vaara on suuri.

Tulivuori saattaa purkautua uudelleen

White Islandin tulivuori on hyvin epävakaa ja se saattaa purkautua uudelleen päivien sisällä, sanoivat viranomaiset.

Uusiseelantilaisen GeoNet-informaatiopalvelun mukaan seuraavien 24 tunnin sisällä uusi purkaus on mahdollinen 50–60-prosentin todennäköisyydellä.

– Tänään on vähemmän turvallista kuin eilen tai päivää aiemmin, sanoi Uuden-Seelannin geologisesta toimistosta GNS Sciencestä johtava tutkija Graham Leonard.

Asumattomalla saarella ei ole havaittu elonmerkkejä.

Uhrien omaiset ovat yhä epätoivoisempia saarelle jääneiden omaistensa ruumiiden löytymisen suhteen.

– Elämme nyt yhä suuremman epätoivon vallassa mitä tulee siellä olevien rakkaidemme kotiin saamiseen, sanoi lähellä tulivuorisaarta mantereella sijaitsevan Whakatanen pormestari Judy Turner.

– Uhrien omaisten epätoivo on täysin ymmärrettävää. Ilman uutisia oleminen ei ole hyvä uutinen tässä tilanteessa oleville ihmisille.

Dronet mittaavat ilman myrkyllisyyttä

Saaren ilman pelätään olevan vaarallista hengittää. Saaren ilman myrkyllisyyttä yritetään mitata lähettämällä sinne droneja.

Purkauksen tapahtuessa maanantaina saarella oli 47 ihmistä. 24 heistä oli Australiasta, yhdeksän Yhdysvalloista, viisi Uudesta-Seelannista, neljä Saksasta, kaksi Kiinasta ja Britanniasta sekä yksi Malesiasta.

Asiantuntijoiden mukaan toisen purkauksen sattuessa saarella olevat ”nuijisi kuoliaaksi” lentävät kivet tai sitten heidät surmaisi tuhka ja kuolettavat kaasut samaan aikaan kun lämpötila nousisi satoihin celsiusasteisiin.

Päivän lehti

29.1.2020