Uutiset

Uuden vuoden toiveet

Elämme vuoden kiireisintä, mutta kuitenkin iloisinta aikaa. Joulu on tulossa ja vuosi vaihtuu jälleen uuteen. Vuoden vaihtuessa on aina tapana antaa lupauksia, mutta nyt haluan esittää myös toiveita. Yksi näistä on kaupunkiin suunnitteilla oleva päivätoimintakeskushanke.

Hämeenlinnalla on nyt oiva tilaisuus toimia edelläkävijänä ja suunnan näyttäjänä tärkeässä asiassa. Se, että hankkeessa on monia osapuolia mukana, tekee siitä jo ainutlaatuisen.

Toiveena siis olisikin, että kaupunki vihdoin huolehtisi kaikista asukkaistaan yhdenvertaisesti ja kaikilla olisi mahdollisuus saada aktiivinen arki vammastaan tai terveydentilastaan huolimatta.

Yhdenvertaisuuteen viitaten, luin 23.11.2005 kaupunkiuutisista lehtikirjoituksen ”Lasten yhdenvertaisuus toteutuu Hämeenlinnassa hyvin”. Väliotsikossa luki, että ”Erityisryhmille huomiota -liikaakin?”.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo huomautti, ettei erityisryhmien liiallinen huomioiminen ole välttämättä aina hyväksi kaikille. ”Joskus tuntuu, että erityisryhmät saavat niin paljon huomiota, että niin sanotut tavalliset lapset jäävät sivuun”. Haluaisinkin nyt kuulla, mitä ovat nämä tällaiset asiat ja erityisryhmät, joihin apulaiskaupunginjohtaja lauseessaan viittaa.

Ensinnäkään ei ole olemassa kovinkaan monia asioita, missä esimerkiksi erityislasta tai niin sanottua tavallista lasta voisi verrata keskenään.

Erityislapselle joka kaikissa toimissaan tarvitsee toisen ihmisen apua, on pakko miettiä juuri hänelle sopivia ratkaisuja ja räätälöidä niitä toimiviksi. Tämä on aikaa vievää ja vaatii niin ulkopuolisilta tahoilta kuin vanhemmilta itseltään kärsivällisyyttä, joustavuutta, monien hakemusten täyttöä ja monta puhelin soittoa, joskus hyvin pienessäkin asiassa.

Hyvänä esimerkkinä tästä saimme lukea 9.12.2005 mielipidepalstalta liikuntavammaisen lapsen äidin kirjoituksen, jossa oikeuksia joudutaan hakemaan hallinto-oikeudesta asti. Tämä pätee varmasti muihinkin erityisryhmiin.

Jos yhdenvertaisuus on tällaisissa asioissa apulaiskaupunginjohtajan mielestä vaarassa, ihmettelen, että mihin asioihin hän näitä voi verrata.

Haluaisin myös muistuttaa, etteivät vanhemmat useinkaan tiedä lasta odottaessaan, että syntymässä on erityistarpeita vaativa lapsi. Kuitenkin nämä perheet parhaansa mukaan elävät niin normaalia elämää kuin se tässä yhteiskunnassa on mahdollista. Tällaiset perusteluita jätetyt kommentit antavat virheellistä tietoa ja kuvan siitä, että on erityisryhmien syytä, että tavalliset lapset jäävät huomiotta.

Toivonkin siis, että kaikkien lasten niin erityisryhmien kuin tavallisten lasten yhdenvertaisuus toteutuu kaikille hyvällä, tarkoituksenmukaisella ja laadukkaalla tavalla.

Piia Tjukanov-Heinonen

sihteeri

Hämeenlinnan

Kehitysvammaisten Tuki ry