Uutiset

Uudesta virasta voi tehdä oman näköisen

Hattulan uusi talousjohtaja Petri Lätti on tyytyväinen siihen, että hän on samalla myös kaikkien aikojen ensimmäinen Hattulan talousjohtaja.

-Otan asian positiivisesti niin, että minulla on mahdollisuus kehittää tehtävänkuvaa eikä tarvitse astua valmiisiin saappaisiin, hän sanoo.

Toisaalta hän korostaa, ettei työskentele yksin, vaan tiiviissä yhteistyössä lähimpien työkavereiden, kuten kamreeri Helena Ala-Kotilan kanssa.

Lätti siirtyi Hattulaan reilu kuukausi sitten Sastamalan koulutuskuntayhtymän talous- ja hallintojohtajan tehtävistä. Ja tiedoksi niille, jotka yhdistävät miehen nimen jääkiekkoon: kyseessä ei ole muun muassa Rauman Lukossa pelannut hyökkääjä.

-Tätä kysytään aina välillä. Mutta vaikka nimi on harvinainen, minulla on muutama muukin täyskaima, Lätti kertoo.

Kunta-alalla ei pelkoa tylsyydestä

Hän oli Sastamalan virassa kolmen ja puolen vuoden ajan ja kertoo viihtyneensä hyvin. Hän kuitenkin kiinnostui Hattulan virasta heti, kun näki ilmoituksen.

-Ensinnäkin Hattulan sijainti Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudun välissä houkutteli, ja lisäksi olin kiinnostunut siirtymään kuntayhtymästä peruskunnan leipiin, hän sanoo.

Hämeenlinnan seutua ja Hattulaa hän tunsi ennestään vain muutaman työmatkan perusteella.

Petri Lätti on opiskellut kunnallistaloutta Tampereen yliopistossa. Hän kertoo olleensa nuoresta lähtien kiinnostunut kunta-alasta, koska kuntien palvelut ovat keskeisessä osassa ihmisten eri elämänvaiheissa.

-Halusin päästä tutustumaan asiaan sisältä päin. Ja kunta-ala on jatkuvassa muutoksessa, eli työn ei pitäisi käydä tylsäksi.

Talousjohtajan ei Lätin mukaan tarvitse olla varsinainen matematiikkanero, mutta analyyttisyys on hyväksi.

-Täytyyhän tässä olla kiinnostunut luvuista ja varsinkin siitä, mitä on niiden takana.

Vastaanotto on ollut hyvä

Hattulassa talousjohtajan toimenkuvaan kuuluu kunnan talouden kokonaisvaltainen suunnittelu sekä toteutuksen ja seurannan valvonta.

Lätti on saanut aikaa perehtyä uuteen työmaahan, mutta ensimmäiset tavoitteetkin on jo määritelty: talousjohtajan pitäisi alkajaisiksi kehittää juuri talouden seurantaa ja raportointia ja syventyä seutuyhteistyöhön.

-Olen tähän mennessä tutustunut lähinnä kunnan Parolassa toimiviin yksiköihin, mutta muuallakin aion käydä. Olen saanut hyvin myönteisen kuvan sekä työyhteisöstä että kunnasta yleensä. Vastaanotto on ollut hyvä ja täällä tuntuu vahva yhteishenki, Lätti kuvailee.

Hän on kotoisin Varkaudesta ja arvelee, että hänen on siksi helppo kotiutua pienelle paikkakunnalle. Hän tosin asuu toistaiseksi perheineen Pirkkalassa, mutta muutto Hattulaankin on harkinnassa.

-Siinä tietysti täytyy miettiä myös puolison töitä. Mutta työmatkan ajaa onneksi nopeasti, Lätti sanoo. (HäSa)