Uutiset

Uudet säästöt kurittavat poliisia

Kuvituskuva.

Valtion tuottavuusohjelmasta ja säästötavoitteesta johtuva poliisin resurssien pienentäminen jatkuu ja hallitusohjelmassa suunnitellaan poliisitoimelle 10 miljoonan euron säästöjä.

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen vs poliisipäällikön Kimmo Pekkalan mukaan uusien säästöjen aikataulusta tai vaikutuksista ei ole vielä tietoa.

-Olemme odottavalla kannalla. Se on maininta hallitusohjelmassa, joten sitä ole vielä tässä vaiheessa valutettu kentälle mitenkään.

Leikkaukset saattavat näkyä kentällä

Kanta-Hämeessä poliisin tähänastiset säästötoimet ovat kohdistuneet pääosin tutkintaan sekä palvelupisteiden toimintaan.

Tällä hetkellä Kanta-Hämeen poliisilaitoksella on työssä poliisihenkilöstöä 187 henkilötyövuoden verran, kun laitoksen kuluvan vuoden henkilötyövuosikatoksi on määritelty 184. Lisäksi laitoksella työskentelee muuta henkilöstöä 50 henkilötyövuoden verran.

Eläköityvien tilalle ei palkata uusia. Tänä vuonna poliisilaitoksella jää kahdeksan virkaa täyttämättä.

-Suunta on ollut laskeva ja sieltä pitää vielä tulla alaspäin, Kimmo Pekkala sanoo.

Mahdolliset uudet leikkaukset saattavat vaikuttaa myös järjestyspoliisin toimintaan.

-Lupapuoltakaan ei voi tyhjentää kokonaan, sillä siellä on jo aikamoiset jonot.

Kanta-Hämeen poliisin kalusto on sen sijaan tyydyttävässä kunnossa. Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että poliisilaitokset joutuvat pärjäämään kovalla kulutuksella olevilla autoilla entistä pidempään, ja että useilla laitoksilla on käytössä yli puoli miljoonaa kilometriä ajettua huonokuntoista kalustoa.

-Kyllä meilläkin joillakin autoilla on yli 400 000 kilometriä mittarissa, mutta kaiken kaikkiaan ajoneuvokantamme on aika hyvässä kunnossa, Pekkala sanoo. (HäSa-STT)