Uutiset

Uudet siirtolapuutarhamökit ovat luonnosvaiheessa

Hämeenlinnaan kaavaillun uuden siirtolapuutarhan talojen suunnittelu on käynnistynyt Teijo-Talot Häme Oy:n talotehtaalla Tuuloksessa.

-Ensimmäiset luonnokset ovat valmistuneet. Suunnitteilla on moderni siirtolapuutarhamökki. Ensimmäinen mallitalo valmistunee loppusyksyllä, sanoo toimitusjohtaja Olavi Hallikainen.

Tarjolle tulee ainakin kahdentyyppisiä puurakenteisia mökkejä. Luonnokset ovat nähtävillä Teijo-Talojen osastolla Hämeenlinnassa toukokuun puolivälissä järjestettävillä rakentamisen, sisustamisen ja asumisen messuilla.

-Messuyleisö voi antaa palautetta luonnoksista. Yleisöltä odotamme myös vihjeitä siitä, miltä nykyaikaisen siirtolapuutarhamökin pitäisi näyttää, Hallikainen sanoo.

Mökit eivät ole talviasuttavia. Niihin vedetään sähkö, mutta ei välttämättä vesijohtoa.

Siirtolapuutarhan paikka on toistaiseksi auki. Hallikaisen mukaan tiedossa on ainoastaan, että sen tulisi sijaita veden äärellä polkupyörämatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta.

Hallikaisen toiveissa on muutamia kymmeniä mökkejä, jotta hanke olisi taloudellisesti kannattava. Lisäksi alueelle tulisi yhteinen saunarakennus.


Kaupungin vuokramaalle

Siirtolapuutarha rakennettaisiin kaupungin vuokramaalle. Mökit hankkisi kiinteistöosakeyhtiö, jolta lunastettavat osakkeet oikeuttaisivat tontin ja sillä olevan mökin hallintaan.

Hallikainen otaksuu, että maansiirtotyöt voitaisiin aloittaa noin vuoden kuluttua. Tätä ennen on päätettävä siirtolapuutarhan paikasta ja saatava kaava-asiat kuntoon.

-Osakkeiden hinnoista ei ole vielä laskelmia, mutta karkea arvio on, että noin sadallatuhannella eurolla pääsisi osakkeeseen kiinni.


Teijo-Talojen pilottihanke

Hallikainen puhuu pilottihankkeesta, josta saatavia kokemuksia voidaan hyödyntää muiden kuntien vastaavissa hankkeissa.

Kaupunginhallitus on hyväksynyt hankkeen, joka on liitetty Teknologiakeskus Innopark Oy:n hallinnoimaan asumisen osaamiskeskusohjelmaan. Markkinoinnissa on mukana Kehittämiskeskus Oy Häme.

Aluesuunnittelussa, maisemoinnissa, energiaratkaisuissa ja tuotekehityksessä hyödynnetään Hämeen ammattikorkeakoulun oppilastöitä. (HäSa)