Uutiset

Uusi kirja: Talvivaaran kaivoksen tulevaisuus on huteralla pohjalla

Vaasan hallinto-oikeuden päätös Talvivaaran ympäristöluvasta voi olla kaivosyhtiö Terrafamelle elämän ja kuoleman kysymys, ennakoi toimittaja Juha Kauppinen. Oikeus on luvannut päätöksen alkuvuodesta.

Kauppinen arvioi, että ympäristöluvassa vaadittujen kalliiden ympäristöinvestointien kustannukset voivat nousta niin korkeiksi, että Terrafame ”löisi hanskat tiskiin – tai sitten ei”.

Odotettavissa on myös käräjäoikeuden ratkaisu kaivoksen entistä toimitusjohtajaa Pekka Perää ja kolmea muuta johtohenkilöä vastaan nostetuista syytteistä törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Kauppinen on koonnut toimittaja Sampsa Oinaalan kanssa Talvivaaran vangitkirjaansa (Siltala 2016) Talvivaaran tarinaa ja arvioinut sen näkymiä.

Hän kirjoittanut Talvivaarasta vuodesta 2010, ensin Apuun ja sitten Suomen Luontoon ja Long Playhin. Hän myös avusti uuden Jättiläinen-elokuvan käsikirjoituksessa.

Oinaala on seurannut Talvivaaraa vuodesta 2007 ja kirjoittanut ainakin Helsingin Sanomiin ja Seuraan. Oinaala asuu kaivoksen tienoilla.

Nikkeliä Talvivaara ei tuottanut koskaan tavoiteltua määrää, vaikka vuosiin 2009–2014 kuului myös hyviä jaksoja. Jatkon kannalta Kauppista kiinnostaa nikkeliä malmista irrottavan menetelmän, biokasaliuotuksen, toimivuus ja erityisesti nikkelin liukenemisnopeus.

Saatuaan viimein nimettömäksi jäävältä ihmiseltä postitse lisätietoja bioliuotuksesta hän päättelee, ettei Talvivaara onnistunut liuottamaan kasoista nikkeliä tavoitenopeudellaan.

– Jos Terrafame onnistuu tässä, se on ottanut askelen, joka Talvivaaralta ei onnistunut.

Kauppinen päättelee, että hyviä tuotantomääriä on aina odoteltava. Samalla hän epäilee, onko Terrafamella aikaa väkevöittää kasojen läpi virtaavaa liuosta ja nostaa siten nikkelipitoisuuksia.

Hän kertoo haluavansa, että Terrafamen prosessi toimisi ja kaivos työllistäisi, koska toimiva kaivos voisi myös investoida ympäristöasioihin. Samalla hän ounastelee, ettei optimismille ole perusteita.

Kirjoittajat purkavat havaintojaan ja selvityksiään laajasti. Oinaalan tekstit painottuvat ihmisten tarinoihin. Kauppisella keskiössä on marraskuussa 2012 tapahtunut valtaisa kipsisakka-altaan vuoto seurauksineen. Hänen mukaansa vuodon jälkeen Talvivaarasta tuli ”ilmiö” ja ”synonyymi epäonnistumiselle”.

Hän nostaa kirjassaan esille erityisesti vuodon pilaamat pienet lähijärvet. Ne suolaantuivat, mutta ne on myös kunnostettava.

Oinaala kuvaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja mökkinsä kaivoksen takia, lähistön asukkaita, kaivosyhtiön työntekijöitä sekä toimittajia suhteessa Talvivaaraan.

Kauppista kiinnostavat viranomaisten roolit. Kirjaa tehdessään hän löytää tiedon, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka omistaa Talvivaaran osakkeita 1 400 kappaletta. Jonkka perustelee Kauppiselle, ettei ole ollut esteellinen arvioimaan Talvivaaraan liittyviä asioita. Hän kertoo allekirjoittaneensa päätöksiä, jotka välillisesti liittyvät Talvivaaraan. Jonkan omistusten arvo on käytännössä lähes nolla.

Kirja on toinen reilun vuoden aikana ilmestynyt Talvivaara-kirja. Ensimmäisen, Kirotun kaivoksen (Talentum, 2014)kirjoitti toimittaja Marko Erola. Hän tarkasteli tapahtumia eniten sijoittajan näkökulmasta. Talvivaaran vangeissa korostuvat suojelun ja ympäristön muutoksen näkökulmat.