Uutiset

Uusi kirkkoherra pohtisi kirkon ja yhteiskunnan työnjakoa

Riihimäen kirkkoherraksi vastavalittu Sirpa Viherä toivoo julkisuutta myös muille oikeudenmukaisuuskysymyksille kuin homojen vihkimiselle.

-Erityisesti nuoret ja lapset, jotka jakautuvat nyky-yhteiskunnassa A- ja B-luokan kansalaisiin jo hyvin nuorina sen mukaan, mihin heidän perheillään on varaa, esimerkiksi harrastamisen suhteen, Viherä sanoo.

Ylen homokeskustelun jälkeen kirkosta on eronnut valtava määrä ihmisiä, mikä tuntuu kirkossa myös tulojen supistumisena. Kun tulot vähenevät, on jostakin karsittava.

-Itse en ainakaan asettaisi järjestystä niin, että lapsi- ja nuorisotyö asettuisi kärkipäähän karsittavien listalla, Viherä pohtii.

-Pitää kuitenkin kysyä, tekeekö kirkko nyt jotakin sellaista, mikä itse asiassa olisi yhteiskunnan työtä, hän jatkaa.

Viherä muistelee, kuinka koulujen iltapäiväkerhoille alkoi olla suurta tarvetta ja lopulta ne muuttuivat lakisääteisiksi. Seurakuntia pyydettiin mukaan toimintaan, koska tekijöitä tarvittiin.

-Seurakunnat lähtivät auttamaan, mutta kuuluisiko toiminta kuitenkin kunnallisen puolen hoidettavaksi, Viherä pohtii.

Viherä sai äänestyksessä 1142 ääntä, Jarno Raininen 978 ja Jussi Kauranne 283 ääntä. Äänestysprosentti oli hieman yli 13. (HäSa)

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic