Kolumnit Uutiset

Uusi lukio tulee, mutta minne?

Yllä olevaa otsikkoa ei kannata hätkähtää. En ole povaamassa Hämeenlinnan lukioratkaisulle kolmatta käsittelykierrosta.

Kaupunginvaltuusto päätti tämän kuun alkupuolella, että uusi, Kaurialan ja Lyseon lukiot yhdistävä opinahjo sijoitetaan koulutuskeskus Tavastian kampukselle. Eli siis minne?

Hämeen Sanomien uutisissa Tavastian opistoalue ja näin ollen myös uusi lukio on sijoitettu Poltinaholle. Perinnetietoiset lukijat ovat tästä älähtäneet ja olleet sitä mieltä, että Punaportillehan se uusi lukio tulee eikä mihinkään Poltinaholle.

Oman jälkikasvun mukaan alue on Ahvenistoa läheisen Ahveniston koulun perusteella. Kaupungin esityslistoilla taas paikasta käytetään nimitystä Hattelmalan kampus, mikä ei ainakaan selvennä nimipulmaa, sillä sen voi sekoittaa vanhan Hattelmalan sairaalan paikalla sijaitsevaan Visamäen kampukseen. Ja Hattelmalan harjukin on kampukselta kaukana.

Tavastian oma väki puhuu Hattelmalantien kampuksesta, mutta sekään ei ole yksiselitteinen. Mikä siis neuvoksi?

Historiallisesti Tavastian kampus sijaitsee mielenkiintoisella paikalla. Ennen vuoden 1967 kuntaliitosta alue oli aivan kaupungin ja Vanajan kunnan rajalla.

Kaupunki määräsi 1800-luvun puolivälissä, että kaupungin rajoille oli rakennettava aitoja ja portteja, jotka estivät ”elukoiden tulon” kaupungin maille. Portit olivat kaikki punaisia, mutta ”Punanen portti” vakiintui juuri kaupungin ja Vanajan puolella sijainneiden Kankaantaan maiden rajan nimeksi.

Hämeenlinnan kaupunginosajaossa Tavastian kampusalue kuuluu yhä laajaan Kankaantaustan kaupunginosaan. Sama nimitys esiintyy jo esimerkiksi Vanajan kunnan kartassa vuodelta 1842.

Alunperin Poltinaho on tarkoittanut kasarmialuetta nykyisen Turuntien pohjoispuolella. Armeija levittäytyi vähitellen myös tien eteläpuolelle ja mukana seurasi Poltinahon nimitys.

Siksi esimerkiksi Ahveniston koulu oli ennen Poltinahon koulu ja Hattelmalantien varressa on yhä Poltinahon kenttä. Siinä kohtaa Tavastian kampus on jo aika lähellä.

Paikannimet ja eri alueiden rajat ovat usein kartalla erilaiset kuin ihmisten mielissä ja arkisessa kielenkäytössä.

Nimet vaihtuvat ja uusia asuinalueita rakennetaan ja nimetään koko ajan. Nimet tuntuvat olevan myös sukupolvikysymys, sillä pikaisen kyselykierroksen perusteella minun ikäluokkani eli vähän päälle viisikymppiset nimeävät kampusalueen epäröimättä Poltinahoksi, vanhemmat ja nuoremmat taas näköjään eivät.

Olisikohan tässä uuden lukion nimikilpailun paikka?