Uutiset

Uusi maksuväline kulttuurin nälkään

Hienoa, että opetusministeriö on näyttämässä vihreää valoa kulttuurisetelille. Opetusministeriö aikoo asettaa syksyn aikana selvitysmiehen tutkimaan lounas- ja liikuntasetelin kaltaisen kulttuurisetelin luomista Suomeen.

Seteli olisi käteistä korvaava maksuväline, jonka työnantaja ostaisi työntekijälleen. Työntekijä voisi käydä vaikkapa teatterissa, museossa tai konsertissa, työnantaja maksaisi osan pääsylipun hinnasta.

Kulttuuriseteli madaltaisi kynnystä kulttuuripalvelujen käyttöön. Se lisäisi kulttuuripalvelujen kysyntää ja luovan tuotannon kasvua.

Kansainvälisestihän kulttuuriteollisuuteen liittyy suurta taloudellista kasvupotentiaalia; arvo kasvanut vuosina 1993-1998 95 miljardista dollarista 338 miljardiin dollariin.

Käyttäjälleen seteli tarjoaisi kulttuurielämyksen, joka ihastuttaisi, vihastuttaisi, hauskuuttaisi, parhaassa tapauksessa herättäisi uusia ajatuksia ja rikastuttaisi arkea. Työnantajan vinkkelistä kulttuurisetelillä lienee samanlainen vaikutus kuin liikuntaseteleillä; niiden uskotaan lisäävän mielenvirkeyttä ja työkykyä.

Liikuntasetelit ovat kuuluneet verottomiin henkilöstöetuihin viime syksystä lähtien. Toivon, että suunnitteilla oleva kulttuurisetelihanke toteutuisi. Myös kulttuuriseteleille voisi kuulua lähes 100 prosentin verovapaus.

Riikka Helenius

Hämeenlinna