Uutiset

Uusi pappila rakennetaan vaikka talkoovoimin

Keväällä palaneen pappilan vakuutuskorvaukset herättävät epäilyksiä tuuloslaisissa. Asukkaista on tärkeää, että vakuutusrahat tulevat takaisin Tuulokseen. Tuuloslaiset myös toivovat, että rahat käytetään juuri uuden pappilan rakentamiseen eikä esimerkiksi Tuuloksen kirkon remonttiin.

Maanantaina järjestetyssä kyläkokouksessa tuuloslaiset vannoivat pystyttävänsä uuden pappilan vaikka talkoovoimin. Nyt jo muun muassa Tuuloksen VPK:n kesäteatteri sekä Hauhon Niskavuori Näyttämö ovat lupautuneet mukaan talkoisiin.

-Olisi upeata, jos pääsisimme rakentamaan uutta pappilaa yhdessä. Lapset voisivat vuosikymmenten päästä ihailla isiensä kättentyötä. Jotkut myös kokevat käsillä tekemisen itselleen sopivammaksi palvelumuodoksi kuin jumalanpalveluksissa istumisen, Tuuloksen seurakunnan kirkkoherra Petri Laine sanoo.

Korvauksista halutaan lisää tietoa

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän pohtii, ottaako se pappilan vakuutuskorvaukset kertakorvauksena vai rakennetaanko pappila uudelleen. Jos vakuutusrahat otetaan kertakorvauksena, ei niitä ole erikseen korvamerkitty tiettyyn kohteeseen vaan seurakuntayhtymä voi käyttää ne parhaaksi katsomallaan tavalla.

Yhteinen kirkkoneuvosto jätti korvausasian keväällä odottamaan lisäselvityksiä. Yhteinen kirkkovaltuusto päättää pappilan vakuutusrahojen käytöstä syksyllä.

Petri Laine ja muut tuuloslaiset toivovat, että he saisivat kuulla vakuutusneuvottelujen tilasta mahdollisimman pian.

-Minut yllätti se, että vanhan pappilan kivijalka purettiin yllättäen. Tuuloslaiset toivoivat, että uusi pappila olisi rakennettu vanhan kivijalan päälle, Laine sanoo.

Kirkkoherranvirasto kirpputorin yhteyteen

Tuuloksen kirkkoherranvirasto siirtyy Tuulostorille, huonekalukirpputorin yhteyteen tämän viikon torstaina. Petri Laineen mukaan seurakuntayhtymä on vuokrannut työskentelytilat edulliseen hintaan.

-Pappilan palon jälkeen jouduimme pitämään esimerkiksi kaikki kokoukset seurakuntakeskuksessa, missä saattoi olla samaan aikaan muuta toimintaa. Kirpputorin peräosassa meillä on hyvät tilat toimia, Laine sanoo.

Tilojen valintaan vaikutti muun muassa se, että Tuulostorilla oli tarjota kirkkoherran viraston käyttöön sen tarvitsemat holvit.

-Tämä virastotila on nyt kuitenkin vain väliaikainen, muistuttaa Laine.

Tuuloslaiset ovat huolissaan viraston muuttamisesta kirpputorin yhteyteen. Kirpputorin takaosassa sijaitsevassa tila ei ole heidän mielestään tarpeeksi suojaisa esimerkiksi hautajaisjärjestelyistä sopimiseen. Vanha pappila toimi myös pienten tilaisuuksien järjestämispaikkana.

-Pappilassa on hoidettu aikojen saatossa monet vihkimiset ja ristiäiset. Tietenkin täytyy pohtia myös, ovatko nämä kirkkoherranvirastolle korrekti tila, Laine sanoo. (HäSa)