Uutiset

Uusi-Seelanti siirsi vaaleja uudelleen ilmaantuneiden covid-19-tapausten vuoksi

Maan suurin kaupunki Auckland on tiukkojen rajoitusten vallassa.
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern siirsi parlamenttivaaleja kuukaudella eteenpäin uusien koronavirustapausten vuoksi. Kuva: epa08591005
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern siirsi parlamenttivaaleja kuukaudella eteenpäin uusien koronavirustapausten vuoksi. Kuva: epa08591005

Uuden-Seelannin pääministeri siirsi maanantaina maan parlamenttivaaleja kuukaudella lokakuun 17. päivään koronaviruspandemian vuoksi. Maan suurin kaupunki Auckland on viruksen vuoksi tiukkojen rajoitusten vallassa.

Pääministeri Jacinda Ardern myöntyi siirtämään vaaleja sen jälkeen kun jotkut puolueet olivat valittaneet, että ne eivät pystyneet kampanjoimaan kun liki kolmannes maan viidestä miljoonasta asukkaasta oli Aucklandissa eristyksissä.

– Viime kädessä 17. lokakuuta… tarjoaa tarpeeksi aikaa puolueille suunnitella kampanjointia nykyisissä olosuhteissa, sanoi Ardern tiedotustilaisuudessa.

Hän kieltäytyi lykkäämästä vaaleja pidemmälle samaan aikaan kun hänen työväenpuolueensa oli kyselyissä vahvassa johdossa verrattuna konservatiiviseen kansallispuolueeseen.

– Olemme kaikki samassa veneessä. Kampanjoimme kaikki samassa ympäristössä, Ardern sanoi.

Maanantaina yhdeksän uutta tartuntaa

Uusi-Seelanti kirjasi maanantaina yhdeksän uutta covid-19-tartuntaa, joten aktiivisia tapauksia maassa on nyt 78. Saarivaltiossa on ollut kaikkiaan 1 280 koronavirustapausta, kuolemia on ollut 22.

Aikaisemmat vaalit olisivat merkinneet etua Ardernille, koska hän on kasvattanut suosiotaan pitämällä maan vapaana koronaviruksista 102 päivän ajan. Vaalit oli alunperin määrä järjestää 19. syyskuuta ja maan lakien mukaan ne pitää järjestää 21. marraskuuta mennessä. Ennakkoäänestys alkaa nyt 3. lokakuuta.

Vaalien siirtämisen kannalla myös ollut varapääministeri Winston Peters sanoi, että ”terve järki voitti”.

Ardernin vastustajat syyttävät häntä pandemian käyttämisestä suosion kalasteluun, sillä hän esiintyy televisiossa lähes joka päivä vakuuttamassa uusiseelantilaisille, että pandemian kanssa pärjätään. Muilla puoluejohtajilla on vaikeuksia saada julkisuutta.

Kilpailijat toivovat Ardernin menettävän suosiotaan, kun eristystoimenpiteiden aiheuttamat talousvaikutukset alkavat purra.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic