Julkaistu: 11.01.2017 21:49
-
Päivitetty: 11.01.2017 22:33

HS: Orpo esittää digilehtien ja kirjojen alv-alennusta

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) aikoo esittää digitaalisten lehtien ja kirjojen arvonlisäveron alentamista Suomessa 24 prosentista 10 prosenttiin. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Orpo kertoo lehdelle, että tavoite on saada alennus voimaan vuoden 2018 alusta. Muutos tarkoittaisi muun muassa digitaalisten sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksujen halpenemista.

Suomi joutuu odottamaan asiassa EU:n päätöksentekoa. EU:n komissio on esittänyt, että EU sallisi digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron alentamisen samalle tasolle painettujen lehtien kanssa. Suomen hallitus suhtautuu myönteisesti esitykseen. Esitys vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Orpo arvioi tämän tapahtuvan kevään aikana.

Orpo sanoi Twitterissä, että hän haluaa esityksellä tukea sähköisten materiaalien kehitystä.

Evankelisluterilaisen kirkon piispojen joukkoon on kova paine saada naispiispa, sanovat STT:n haastattelemat asiantuntijat. Asiantuntijat uskovat, että jo arkkipiispan vaaleihin etsitään vahvaa naisehdokasta, joka voisi toimia johtavana piispana.

Barcelonan terrori-iskun yhteydessä kadonneen 7-vuotiaan australialaispojan kohtalosta ei ole vielä vahvistettua tietoa. Pojan isä on saapunut Barcelonaan Australiasta, kertovat australialaismediat. Espanjalainen El Pais -lehti kertoi aiemmin, että poika on löydetty elossa.

Yhdysvalloissa Bostonissa tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään rasismia vastaan. Poliisin arvion mukaan marssiin osallistui ainakin 15 000 ihmistä. Mielenosoitus oli ajoitettu samaan aikaan, kun äärioikeistolaisryhmien oli määrä osoittaa mieltään kaupungissa.

Turussa Aurajoen ylittävä Kirjastosilta valaistiin perjantain puukkohyökkäyksen uhrien muistoksi Suomen lipun väreihin. Puukotusten uhreista kaksi kuoli ja kahdeksan haavoittui. Keskusrikospoliisin mukaan uhreiksi valikoitui ennen kaikkea naisia.