Julkaistu: 21.04.2017 11:48
-
Päivitetty: 21.04.2017 18:05

"Laajaa optimismia" - talouskasvu euroalueella nopeinta kuuteen vuoteen, kertoo indeksi

Euroalueen talouskasvu on parhaimmassa vauhdissa kuuteen vuoteen, selviää IHS Markit -yhtiön ostopäälliköiden indeksistä.

Yhtiön mukaan hyvän kehityksen taustalla on voimakas kysyntä taloudessa sekä laajalle levinnyt optimismi. Euroalueen talous menestyy nyt hyvin kaikilla rintamilla.

IHS Market arvioi, että työpaikkoja syntyy enemmän kuin lähes vuosikymmeneen, kun yritykset lisäävät kapasiteettiaan vahvistuneen kysynnän vetämänä.

Ostopäälliköiden indeksi mittaa muun muassa yritysten valmiuksia investoida. Tämän vuoksi indeksi ennakoi hyvin talouden kehitystä.

IHS:n mukaan vaarana on, että kiihtyvä inflaatio painaa kulutuskysyntää, ellei palkkoja nosteta. Myös poliittinen epävarmuus erityisesti Ranskan presidentinvaalien vuoksi voi tuoda kielteisiä yllätyksiä.

Italiasta Mont Blancin rinteiltä on löydetty kolme toistaiseksi tunnistamatonta ruumista, kertoo Italian poliisi. Vainajien epäillään olevan vuorikiipeilijöitä, jotka ovat todennäköisesti kuolleet jo vuosia sitten.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuvat tänään Tukholmassa Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlintaan. Vierailu alkaa Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian tarjoamalla lounaalla Kuninkaanlinnassa.

Elintarvikeyhtiö HKScanin mukaan elävien kananpoikien joutuminen jätesäiliöön Virossa johtui toimintahäiriöstä untuvikkojen lopettamiseen käytettävässä laitteessa. Häiriön takia jätesäiliöön on päätynyt joitakin elinkyvyttömiä untuvikkoja ja kuoriutumattomia munia, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhdysvaltalainen bestseller-kirjailija Dan Brown vierailee Helsingissä syksyllä. Brown on Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 28. lokakuuta, kustantamo WSOY tiedottaa. Lukijat voivat ilmoittautua Brownin kirjamessuhaastattelun yleisöön WSOY:n kotisivulla.

"Mun pitää lähtee ennen kuin mikään ei tunnu enää miltään", poptähti Robin laulaa uudella Me tehtiin tää -kappaleellaan. Siitä tässä kaikessa on oikeastaan kyse, Robin kertoo. Ei hän ole palanut loppuun, luovuus ei ole tyrehtynyt, fanit eivät ole kaikonneet.