Julkaistu: 12.10.2017 14:40

Työtön koki TE-toimiston uhkaavan päivärahan katkaisulla — tekstiviestin muotoilua syytä tarkentaa

  • 
                
                  Ruutukaappaus helsinkiläisen työttömän TE-toimistolta saamasta tekstiviestistä. Viestin sisältävä päivitys leviää parhaillaan nopeasti sosiaalisessa mediassa.
                
               Kuva: kuvakaappaus
    Ruutukaappaus helsinkiläisen työttömän TE-toimistolta saamasta tekstiviestistä. Viestin sisältävä päivitys leviää parhaillaan nopeasti sosiaalisessa mediassa. Kuva: kuvakaappaus

Sosiaalisessa mediassa leviää parhaillaan suomalaisen työttömän päivitys, jossa tämä kertoo saaneensa Uudenmaan TE-toimistolta tekstiviestin, jossa uhataan katkaista hänen työttömyysturvansa, mikäli tämä ei vastaa seuraavaan puheluun.

Työtön ei ollut pystynyt vastaamaan TE-toimiston ensimmäiseen puheluun. Hän kertoo saaneensa sen jälkeen maanantaina tekstiviestin, jossa TE-toimisto kertoo tavoittelevansa häntä uudestaan 0295-alkuisesta numerosta ja varoittaa, että työnhaku katkeaa automaattisesti perjantaina, mikäli häntä ei tavoiteta toisella soittokerralla.

TE-toimiston lähettämän tekstiviestin lopussa kerrotaan, ettei viestiin voi vastata tekstiviestillä tai soittamalla.

Viestin saanutta työtöntä ja asiaa sosiaalisessa mediassa kommentoineita ihmisiä hämmästyttää, että eikö työtön voi enää mennä esimerkiksi tilaisuuksiin, jossa puhelimen on oltava suljettuna.

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo Lännen Medialle, että TE-toimiston lähettämässä viestissä tekstin muotoilua on syytä tarkentaa.

– Siinä pitäisi olla tarkemmin yksilöitynä se, että koska soitetaan. Tämä perustuu siihen, että asiakkaalle on laitettu muistutusviesti siitä, että työnhaku on soittoviikolla päättymässä. Hän on vastaavan tiedon tästä työnhaun päättymisestä ja voimassaolosta saanut kirjallisesti jo aiemmin, kun ilmoittautui työnhakijaksi. Siinä yhteydessä on myös mainittu vaihtoehdot, joita asiakas voi käyttää, jos kyseinen aika ei ole sopiva.

Arkielämässä tulee joka tapauksessa eteen tilanteita, jolloin puhelimeen ei pysty vastaamaan.

– Olen aivan samaa mieltä, että ei missään tapauksessa ole tarkoitus, että työtön päivystää viikon jossain puhelimen kanssa. Minullekin tulee paljon puheluita jossain kaupan kassalla tai bensa-asemalla, eihän siinä voi asioita edes hoitaa, Ukkonen sanoo.

Työttömän saamassa viestissä lienee kysymys työttömien haastatteluista, jotka hallitus määräsi aloitettavaksi tämän vuoden alussa. Nyrkkisääntö on, että työnhakijat haastatellaan kolmen kuukauden välein.

– Jos se tapahtuu soittamalla, se korvaa henkilökohtaisen käynnin. Asiakkaista 70 prosenttia haluaa käyttää tätä puhelinpalvelua. Siinä on vähän samat säännöt kuin tulisit tapaamiseen henkilökohtaisesti, Ukkonen kertoo.

Kommentit

Työnhaku on ollut työvoimatoimiston hoitamana "virkahenkilöpalveluna" yhtä tehokasta ja asiakaslähtöistä jo vuosikymmeniä. Oman kokemuksen perusteella voisin sanoa, ettei työvoimatoimiston asiakaspalvelussa ole muuta hyvää sanottavaa kuin se, että toimistorakennukset ovat olleet yleensä kunnan/kaupungin kalleimmissa kiinteistöissä. ps. Ensimmäisellä käynnillä ao. toimipaikassa olisi ollut työpaikka kuorma-auton kuljettajalle, en voinut hakea sitä työpaikkaa työvoimatoimiston kautta sillä en ollut Kuljetusalan ammattiliiton jäsen?! Kysyin, miten liityn jäseneksi ja vastaus oli: Sitten kun olet kuorma-auton kuljettajana! Kysyin varmistukseksi vielä voinko liittyä jäseneksi nyt ja heti jolloin pääsisin töihin ja vastaus oli etten voi koska en ole autonkuljettaja enkä KTK:n jäsen. Sellaista byrokraattista palvelua, mutta miksi työvoimatoimistot palvelisivat? Heiltähän loppuisi työt vai mikä on pelkokynnyksen asettanut? Ammattiyhdistyksen toiminta ja vaikuttavuus kokisi romahduksen jos työttömien lukumäärä lähtisi laskuun...

Saksassa poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen Münchenin veitsihyökkäyksen vuoksi. Poliisin edustaja sanoo kiinniotetun muistuttavan silminnäkijöiden kuvauksia hyökkääjästä, kertoo Focus Online. Poliisin mukaan on kuitenkin vielä selvitettävä, onko mies todella tekijä.

Uusnatsien mielenosoitus Tampereen keskustassa on tuonut paikalle paljon vastamielenosoittajia, ja liikenteessä on häiriöitä keskusta-alueella. Uusnatsit osoittavat mieltään Tampereen oikeustalolla kaupungin keskustassa.

Alle 15-vuotias poika loukkaantui vakavasti suistuttuaan ojaan mönkijällä lauantaina Pieksämäellä. Poika oli ajanut mökkitiellä mönkijällä, joka oli tuntemattomasta syystä suistunut noin metrin syvyiseen ojaan. Poika ajoi mönkijällä yksin ja hänellä oli kypärä päässään.

Eurojackpotin noin 41,6 miljoonan euron potti päätyi perjantai-illan arvonnassa Suomeen. Suurvoiton tuonut peli pelattiin Savonlinnassa. Voitto on kolmastoista Suomeen tullut Eurojackpotin päävoitto. Tänä vuonna kyseessä on jo kolmas Suomeen tullut päävoitto.

Laulaja Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, kertoo MTV. Laulajan ympärillä on viime päivinä käyty vilkasta häirintäkeskustelua. MTV:n sisältöjohtaja Marko Karvo ilmoittaa, että ratkaisuun päädyttiin tuotantorauhan vuoksi.


                
                  Suuret ulkomainokset vetosivat yhdysvaltalaisiin talvella 1940: Suomi tarvitsee tukeanne. Samaan aikaan viriteltiin myös radikaalimpia toimia.
                
               Kuva: Pauliina Lindell

Suomen historialla on monta toteutumatonta polkua. Yksi hurjimmista on tässä: Yhdysvalloissa esitettiin sotavuosina suomalaisten asuttamista Alaskaan. Idea syntyi talvisodan raskaina viikkoina, kun pelättiin Neuvostoliiton miehittävän maamme.