Julkaistu: 15.10.2017 13:53

Vatsaongelmat pilasivat Salin mahdollisuudet kärkikolmikkoon Ironman-kisassa

Triathlonisti Kaisa Salin täysipainoinen panostus Havaijilla menestymiseen jatkuu, vaikka toinen yritys Ironman-sarjan epävirallisessa MM-kilpailussa jätti urheilijalle jossiteltavaa. Tavoitteena ollut nousu kolmen parhaan joukkoon kariutui muutaman päivän kiusanneisiin vatsavaivoihin, ja Sali oli viime vuoden tapaan viides. Kolmossija karkasi runsaalla kolmella minuutilla.

- Ehkä säästän likaisilta yksityiskohdilta, mutta pyöräilyssä nesteet ja energiat eivät oikein imeytyneet. Se ei tee touhusta helppoa tällä saarella, Sali kertoi puhelimitse kisan jälkeen.

- Nyt kroppa ei toiminut niin kuin olisin halunnut. Siihen olen tyytyväinen, että kaikki jäi radalle, Sali sanoi.

Yli yhdeksäntuntisessa kestävyysurheilukoetuksessa yksityiskohtien pitää osua kohdalleen huipputulosta varten. Sali arvioi, että viime vuonna hänellä oli loistopäivä monessa kisassa. Tänä vuonna niin ei ole käynyt, mutta Sali on varma kehittymisestään.

Havaijilla Sali ylitti maalilinjan ajassa 9.04.40 ja paransi viimevuotista aikaansa 11 minuutilla. Tavoitteena oli 15-20 minuutin petraus, mutta se kariutui etenkin pyöräilyyn. Tuulen käännyttyä naiset joutuivat miehiä hankalampiin tuulioloihin.

- Madame Pele (havaijilainen tulen jumalatar) heitti meille naisille aika kelin. Meillä oli käytännössä vastatuulta Hawille (pyöräilyn kääntöpiste) ja vastatuulta Hawilta, Sali kertoi.

Työetiikka asettaa valmentajalle painetta

Ammattimaisuuttaan yhä täydellisemmäksi hionut Sali, 36, vahvisti silti toisella viitossijallaan kuuluvansa maailman valioihin. Isoin muutos Salin elämässä oli siirtyminen vuosi sitten amerikkalaisen Siri Lindleyn valmennusryhmään. Se tiesi kuukausien harjoittelua Coloradon vuoristossa.

Sali toivoo yhteistyön jatkuvan, mutta ei ole käynyt Lindleyn kanssa syvällistä keskustelua jatkosta. Sali arvioi, ettei perfektionistina ole maailman helpoin valmennettava.

- Jos Siri jaksaa minua vielä valmentaa, niin emmeköhän me jatka. Siri on sanonut, että minun työetiikkani on kovempi kuin mitä hän on kenelläkään ammattilaisella nähnyt. Se luo valmentajalle painetta, että kaikki pitää tehdä paremmin, Sali naurahti.

Seuraava kisa jo marraskuussa

Kisan jälkeen endorfiinihormonit hyrräsivät Salin kehossa niin vahvoina, että hän mielii pian uuteen täysmatkan kilpailuun. Seuraava kisa odottaa 19. marraskuuta Arizonassa.

- Valmentaja lupasi, että saan mennä, maanantaina Suomeen matkustava Sali kertoi.

Naisten kilpailun Havaijilla voitti sveitsiläinen Daniela Ryf. Hän nousi kärkeen pyöräilyosuuden lopussa ja sinetöi kolmannen peräkkäisen voittonsa nopeimmalla maratonajalla. Sali oli juoksussa toiseksi nopein.

Miesten kisassa Saksan Patrick Lange petrasi viime vuoden kolmossijasta voittajaksi ja ylsi uuteen reittiennätykseen 8.01.40.

Mäntsälässä Uudellamaalla yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti, kun henkilöauto törmäsi suurella nopeudella matkailuauton keulaan lauantai-iltana, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Poliisin mukaan kolarissa sai surmansa henkilöauton kuljettaja.

Ruotsin metsä- ja maastopalojen tilanne jatkuu vakavana. Tällä hetkellä maassa on 74 paloa. Tilanne voi muuttua yhä huonommaksi. - Pelkäämme, ettei huippua ole vielä saavutettu, Ruotsin turvallisuusvirasto MSB:n koordinaattori Peter Arnevall sanoo.

Viisitoista ihmistä joutui veden varaan myöhään lauantai-iltana hieman ennen puoltayötä, kun laiturille johtanut kävelysilta kääntyi ympäri Porvoossa. Onnettomuus tapahtui Porvoon Vanhan sillan kupeessa sijaitsevalla kävelysillalla, joka vie Porvoonjoessa kelluvalle ponttoonilaiturille.

Liikenne Suomen ja Venäjän rajaylityspaikalla Raja-Joosepissa on avattu jälleen, kertoo Lapin Rajavartiolaitos. Liikenneyhteys palautui raja-alueella normaaliksi sunnuntaiaamuna kello seitsemän. Kulkuyhteys rajalla on ollut suljettuna Lotan rajanylityspaikan kohdalla Venäjällä.

Suomen Sopimuspalokuntien liitto on huolissaan maastopaloja sammuttavien sopimuspalokuntalaisten ylipitkistä työvuoroista. Liiton mielestä 12 tunnin työvuoroa ei saisi ylittää muuten kuin pakottavasta syystä, toteaa liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala.

Raja-Joosepissa on saatu Venäjältä levinnyt maastopalo sammutettua, ja alueella on siirrytty jälkisammutukseen, kertoo Lapin pelastuslaitos. Venäjän maastopalo ei enää uhkaa levitä myöskään Suomen puolelle Sallassa, ja alueelta vähennetään kaluston ja henkilöstön määrää.

Enontekiön eilisessä kopterionnettomuudessa kuoli gyrokopterin lentäjä, kertoo Lapin poliisilaitos. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan kuollut 57-vuotias mies oli NRK:n toimittaja. Kopterin kyydissä oli myös toinen norjalainen mies, joka loukkaantui onnettomuudessa.

                                  Kylmäsavulohikakku syntyy nopeasti vain muutamasta raaka-aineesta.                                Kuva: Harri Kuittinen

Leipä sopii myös juhlapöytään.  Muokkaa ohjeita mielesi mukaan. Nykyään löytyy myös erityisruokavalioihin sopivia juustoja ja levitteitä. Voileipäkakku on armollinen tarjottava. Voit valmistaa kakun jo edellisenä päivänä ja jättää ainoastaan koristelun juhlapäivään.