Julkaistu: 13.11.2017 19:56

Lapsensa puukottamisesta leikkipuistossa epäilty isä noin 40-vuotias Ranskan kansalainen

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että Porvoossa leikkipuiston puukotuksesta epäilty mies on noin 40-vuotias ja Ranskan kansalainen. Häntä epäillään henkirikoksesta, jonka uhri oli hänen kolmivuotias lapsensa. Juttua tutkitaan tässä vaiheessa murhana.

Miehen epäillään puukottaneen lasta Lyseon leikkipuistossa aamulla. Poliisin mukaan lapsi vietiin paikalta helikopterilla sairaalaan, jossa lapsi kuoli vammoihinsa.

Epäilty otettiin heti kiinni tapahtumapaikalta puistosta. Poliisi kertoo nyt tutkivansa motiivia ja olosuhteita. Miehen kuulustelut aloitetaan huomenna. Silminnäkijöiden kuulustelut on jo aloitettu.

Poliisin partio sai aamukahdeksalta ilmoituksen väkivallanteosta puistossa. Tapahtumat olivat alkaneet viitisen minuuttia aiemmin. Isä oli poliisin mukaan hakenut lapsen luvatta kotoa ja vienyt läheiseen leikkipuistoon. Poliisi kertoo, että sen partio sai voimakeinoin keskeytettyä väkivallanteon. Paikalla oli useita silminnäkijöitä.

STT:n tietojen mukaan silminnäkijöiden joukossa on ilmeisesti ainakin puiston lähellä liikkuneita lukiolaisia tai koululaisia. Poliisi ei ole vahvistanut asiaa.

Kriisiapua Itä-Uudellamaalla saa numeroista 040 517 4194 ja 040 861 1663. Sosiaalipäivystyksen puhelin soi päivällä sen verran, että kriisiapuun avattiin toinenkin numero, kertoi palvelujohtaja Maria Andersson Porvoon kaupungista.

Leikkipuiston luona on päivystänyt seurakuntatyöntekijöitä, ja päivystystä aiotaan jatkaa myös huomenna.

Porvoon Pikkukirkko on avoinna tänään kello 19:ään, ja siellä on saatavissa keskusteluapua suomeksi ja ruotsiksi.

Porvoon kaupunki ja Porvoon suomalainen seurakunta avasivat tänään iltapäivällä myös kriisipisteen seurakuntakotiin osoitteessa Lundinkatu 5. Kriisipiste on avoinna myös huomenna kello 15:stä alkaen.

MTV: Puukotuksesta epäilty isä kaappasi lapsen Karibialle

Kolmevuotiaan lapsensa murhasta epäilty mies oli kesäkuussa äidiltä salaa hankkinut lapselle passin ja vienyt tämän kotiseudulleen Karibialle, kertoo MTV:n uutiset. Äiti kävi heinäkuussa hakemassa lapsen takaisin.

Tiedot käyvät ilmi Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden syyskuun alussa antamasta päätöksestä, joka koski tänään puukotetun lapsen huoltajuusriitaa.

MTV:n uutisten mukaan pikkulapsen äiti oli hakenut isälle lähestymiskieltoa elokuussa. Asian käsittely on kesken Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Parin avioliitto oli päättynyt MTV:n mukaan maaliskuussa eikä miehellä ole tällä hetkellä vakituista osoitetta Suomessa.

Komisario Jyri Hiltunen ei kommentoinut STT:lle, epäileekö poliisi tapauksen taustalla huoltajuuskiistaa. Poliisi ei myöskään halunnut kertoa lapsen sukupuolta.

Porvoo suruliputtaa tänään kaupungintalolla tapahtuman vuoksi.

"Todella harvinaista"

Poliisi ei ole kertonut enempää yksityiskohtia Porvoon rikosepäilystä, jonka tutkinta on aivan alussa.

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista kerrotaan, että on hyvin harvinaista, että yksittäinen 1-14-vuotias lapsi joutuu Suomessa henkirikoksen uhriksi.

- Tässä tapauksessa tekotapakin on todella harvinainen, kommentoi instituutista aamulla puukotusepäilyä yliopistotutkija Martti Lehti.

Suomessa joutui esimerkiksi vuosina 2003-16 henkirikoksen uhriksi 78 alle 15-vuotiasta. Heistä puolet oli tyttöjä ja puolet poikia. Instituutin henkirikosseurannan mukaan tapauksista 48:ssa surmaaja oli lapsen äiti ja 24:ssä isä.

Lehti kertoo yleisintä olevan, että äiti surmaa vastasyntyneen lapsensa.

Kun esimerkiksi 1-10-vuotias joutuu henkirikoksen uhriksi, varsin usein on Lehden mukaan kyse perhesurmasta, jossa jompikumpi vanhemmista surmaa perheen kaikki lapset.

Tänä vuonna instituutin tiedossa ei ollut yhtään alle 15-vuotiaaseen kohdistunutta henkirikosta.

Useita järkyttäviä tekoja tällä vuosikymmenellä

Viime vuosina Suomessa järkyttäneisiin tapauksiin, joissa henkirikoksen uhrina on ollut oma pieni lapsi, kuuluu esimerkiksi kahdeksanvuotiaan helsinkiläistytön murha. Tytön isän ja äitipuolen elinkautiset vankeustuomiot murhasta ja muusta kaltoinkohtelusta jäivät voimaan. Korkein oikeus hylkäsi tuomittujen valituslupahakemukset.

Tyttö murhattiin kotonaan äitienpäivänä 2012. Isä ja äitipuoli sitoivat lapsen niin, että tämä kuoli hitaasti tukehtumalla. Aiemmin tyttöä oli muun muassa lyöty ja pakkosyötetty.

Keväällä 2012 järkytti myös kolmena murhana tutkittu perhesurma Helsingin Bulevardilla. Poliisi löysi kuolleena perheen kodista nelikymppisen äidin sekä 1- ja 3-vuotiaat lapset. Koska tekijäksi epäilty isä oli kuollut, asian käsittely päättyi esitutkintaan.

Oulua ja koko maata järkytti syvästi myös tapaus, jossa nainen tuomittiin hovioikeudessa 13 vuoden vankeuteen viiden vauvansa tappamisesta. Korkein oikeus ei ottanut juttua käsittelyyn. Ruumiit löytyivät vuonna 2014 oululaisen kerrostalon kellarikomerosta.

Rautavaaralla Pohjois-Savossa tapahtui tragedia syksyllä 2014, jolloin surmista epäiltiin perheen äitiä. Nainen sekä hänen 1-, 2- ja 6-vuotiaat lapsensa kuolivat, kun nainen poliisin mukaan ajoi tahallaan linja-auton keulaan.

Argentiinan laivaston mukaan kadonnutta sukellusvenettä etsivät alukset ovat kuulleet kaikuluotaimellaan ääniä, jotka voivat olla peräisin kadonneesta aluksesta. Keskiviikosta asti kadoksissa olleessa sukellusveneessä on 44 merisotilaan miehistö.

Sähköauton omistamisen uskotaan yleistyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana. Fortumin kyselyyn vastanneista suomalaisista lähes joka viides uskoo omistavansa sähköauton kymmenen vuoden päästä. Sähköauton omistamiseen kahden vuoden päästä uskoo neljä prosenttia vastanneista.


                
                  Saksan iittopresidentti Frank-Walter Steinmeier levitteli käsiään maanantain lehdistötilaisuudessa. Hän on kehottanut kaikkia puolueita miettimään asennettaan hallitusneuvotteluja kohtaan ja olemaan valmiita kompromisseihin.
                
               Kuva: CLEMENS BILAN

Kautta Länsi-Euroopan vanhojen valtapuolueiden asema on murentunut tällä vuosisadalla. Aikaisemmin useassa maassa pari pääpuoluetta vastasi yksin politiikan tekemisestä, mutta nykyään niiden rinnalla häärää joukko pieniä ja keskisuuria puolueita. Tämä ei ole vanhojen pelureiden mieleen.