Julkaistu: 13.01.2018 18:29

Riitta-Liisa Roponen vauhdikkain Hakunilan SM-kympillä

Keväällä 40 vuotta täyttävä Riitta-Liisa Roponen voitti vapaan hiihtotavan kymmenen kilometrin Suomen mestaruuden Vantaalla. Laura Mononen hiihti toiseksi vajaat 11 sekuntia hitaampana, ja Susanna Saapunki kiristi kolmanneksi.

- Vauhdista näkee, että olen harjoitellut viime viikot, maailmancupissa viimeksi ennen joulua kisannut Roponen sanoi.

Hän haki tämän vuoden puolella vauhtia kahdesta kansallisesta kilpailusta Haapavedeltä ja Raahesta.

- Viiden kilometrin kisat olivat kovavauhtisia, sähäköitä harjoituksia, Roponen sanoi ja uskoi, että kympin ajasta pystyy pudottamaan vielä 45 sekuntia.

Vantaalla 14. mestaruutensa hiihtänyt Roponen sanoi aloittaneensa maltilla ja pyrkineensä kiristämään vauhtia kohti loppua.

Mononen arvioi, että hänenkin vireensä on menossa parempaan päin. Alkukausi on ollut Monoselle ajoittain jopa tuskainen, koska toivottua vauhtia ei ole löytynyt.,

- Ehkä alkuvauhti oli tänään turhan kova, Mononen totesi.

Hän ei kilpaile huomenna yhdistelmäkilpailussa, koska ei ollut ilmoittautunut kisaan.

- Alun perin minun piti hiihtää Tour de Ski loppuun. Siksi ajatuksena oli hiihtää täällä vain kaksi kisaa, Mononen kertoi.

Hän saavutti Vantaalta kaksi SM-mitalia, eilen pariviestin pronssin ja tänään hopean

Saapunki sairasti viime marraskuussa keuhkokuumeen ja joutui pitämään tuntuvan tauon harjoittelussa. Hän sanoi yllättyneensä ensimmäisestä aikuisten SM-mitalistaan.

- Totta kai olen yllättynyt, mutta toisaalta syksy meni hyvin, joten oli odotettavissa, että vapaan kympiltä tulee tulosta, Saapunki arvioi suoritustaan.

Saapunki arvioi vauhdinjakonsa onnistuneen.

- Se oli aika tasapainoinen. Vauhdinjako onnistui hyvin, Saapunki sanoi.

Saapunki peittosi maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllösen 4,7 sekunnilla. Maajoukkuehiihtäjistä ladulta puuttuivat muun muassa Krista Pärmäkoski, Vantaan SM-hiihdot kokonaan väliin jättävä Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen.

Pärmäkoski jättää yhdistelmäkisan väliin

Krista Pärmäkoski ei osallistu Vantaan SM-hiihtojen päätösmatkalle yhdistelmäkilpailuun sunnuntaina. Pärmäkoski tiedotti päätöksestään lauantai-iltana.

Hän voitti SM-kilpailuissa pariviestin Maaret Pajunojan kanssa perjantaina. Yhdistelmäkilpailuun osallistumista hän kertoi miettineensä jo tuolloin, mutta päätti ilmoittautua mukaan.

Kilpailun jättämisellä väliin Pärmäkoski haluaa varmistaa, että palautuu kunnolla viikko sitten päättyneestä Tour de Ski -kiertueesta. Pärmäkoski sijoittui Tourilla neljänneksi.

Seuraava kerran Pärmäkosken on määrä kilpailla Planican maailmancupissa viikon kuluttua.


                
                  Asianajajaliiton yhteydessä toimiva Valvontalautakunta päätti erottaa julkisuudessakin esiintyneen asianajaja Heikki Lampelan liitosta tämän saaman rikostuomion vuoksi.
                
               Kuva: Joel Maisalmi

Asianajajaliiton jäsenyydestä erotettu Heikki Lampela kertoo olevansa pettynyt ja kokee, että liiton Valvontalautakunta olisi ollut hänen kohdallaan aiempaa linjaa ankarampi.

Afganistanin hotellihyökkäyksestä hengissä selvinneet kertovat, että hyökkääjät kulkivat huoneesta toiseen ja etsivät uhreikseen nimenomaan ulkomaalaisia. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle sairaalavuoteeltaan muun muassa parikymppinen hotellin työntekijä.

Espanjassa korkeimman oikeuden tuomari on kieltäytynyt uusimasta Katalonian syrjäytetyn aluejohtajan Carles Puigdemontin eurooppalaista pidätysmääräystä. Espanjan syyttäjäviranomainen esitti, että joulukuussa peruttu eurooppalainen pidätysmääräys uusittaisiin.

                                  Aseiden vienti esimerkiksi Jemeniin on kielletty maan sotatilanteen takia. Kuvassa huthi-joukkoja kannattava nainen Jemenissä. Suomi ei ole vienyt aseita Jemeniin. Sen sijaan YK:n mukaan esimerkiksi Iran on näin kiellosta huolimatta tehnyt.                               Kuva: YAHYA ARHAB

YK:n ja EU:n asettamat vientikiellot ja pakotteet vaikuttavat paljon siihen, mihin maihin aseita saa viedä.Ratkaisevat päätökset asevientiluvista tehdään kuitenkin valtiotasolla, mutta ainakin Suomessa EU:n ja YK:n linjausten sanotaan olevan ratkaisevia.Suomessa ulkoministeriössä tarkastellaan asevi

Mestaruutta puolustava Roger Federer jatkaa kurssissa kohti Australian avointen loppuottelua vuoden ensimmäisessä tenniksen grand slam -turnauksessa. Sveitsiläistähti siivosi entisen harjoitusvastustajansa, unkarilaisen Marton Fucsovicsin turnauksesta erälukemin 6-4, 7-6 (7-3), 6-2.

Britanniassa prinsessa Eugenie on kihlautunut, hovi kertoo. Prinsessa avioituu yökerhopomomiehensä Jack Brooksbankin kanssa loppuvuodesta Windsorissa. Eugenie, 27, on kruununperimysjärjestyksessä kahdeksas. Hän on prinssi Andrew'n ja tämän entisen vaimon Sarahin kahdesta tyttärestä nuorempi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkaslumi myös kiillottuu paikoin tienpintoihin, mikä muuttaa etenkin risteysalueet ja rampit liukkaiksi. Arkistokuva

Säässä voi tapahtua iso muutos tällä viikolla, sillä keskiviikon ja torstain välillä lämpötila voi muuttua yli 20 asteella, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivystävän meteorologin Niko Tollmanin mukaan sää alkaa lauhtua hiljalleen keskiviikkoaamusta lähtien.