Julkaistu: 13.01.2018 22:29

Havaijilla annettiin vahingossa varoitus saaria lähestyvästä ballistisesta ohjuksesta

Väärä varoitus lähestyvästä ohjuksesta säikäytti ihmisiä perinpohjaisesti Havaijilla, Yhdysvaltain osavaltiossa.

Havaijilaisten puhelimiin saapui pian kahdeksan jälkeen lauantaiaamuna viranomaisviesti, jossa varoitettiin saaria lähestyvästä ballistisesta ohjuksesta. Viestissä ihmisiä kehotettiin hakeutumaan suojaan ja korostettiin, että kyseessä ei ole harjoitus.

Varoitus annettiin myös televisiossa. Tv-lähetyksen päälle ajetulla ääninauhalla ihmisiä kehotettiin muun muassa pysymään sisätiloissa ja kaukana ikkunoista.

Korjaus vasta vajaat kolme varttia myöhemmin

Väärää tietoa ei heti korjattu. Havaijin pelastusvirasto kertoi parikymmentä minuuttia viestin saapumisen jälkeen Twitterissä, ettei saariin kohdistu ohjusuhkaa.

Amerikkalaismedian mukaan vasta varttia vaille yhdeksän viranomaiset lähettivät saman järjestelmän kautta viestin, jossa kyseessä kerrottiin olleen väärä hälytys.

Vielä ei ole tiedossa, miten väärä viesti pääsi alun perin lähtemään ihmisille. Havaijin senaattori Brian Schatztviittasi, että kyse oli inhimillisestä virheestä.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin sanasota ydinaseista on kiristänyt jännitteitä Tyynellämerellä. Pohjois-Korea on myös viime aikoina testannut useasti ballistisia ohjuksia.

Senaattori Mazie Hironokorosti, että tällaisina aikoina ihmisille pitää antaa oikeaa tietoa.

- Meidän pitää selvittää perinpohjaisesti mitä tapahtui ja varmistaa, ettei näin käy enää koskaan, hän kirjoitti Twitterissä.

Vapaa lehdistö on toimivalle demokratialle välttämättömyys. Näin todetaan Steven Spielbergin uudessa elokuvassa The Post, jonka pääosissa näyttelevät Tom Hanks ja Meryl Streep. Elokuva sijoittuu vuoteen 1971, jolloin New York Times julkaisi Yhdysvaltain puolustusministeriön salaisia muistioita.

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomion asiassa, jossa marjanpoimintayrittäjää syytetään 26 thaimaalaispoimijaan kohdistuneesta ihmiskaupasta. Syyttäjä vaatii miehelle yli kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Vaihtoehtoisesti yrittäjää syytetään törkeästä kiskonnasta.

Yhdysvalloissa kalifornialaispariskunta, jonka epäillään pitäneen 13:a lastaan vangittuina kodissaan, on kiistänyt syyllisyytensä, kertoo BBC. 57-vuotiasta miestä ja 49-vuotiasta naista syytetään muun muassa kidutuksesta, uutistoimisto AFP kertoo.