Julkaistu: 17.01.2018 05:00

Ennakkoäänestys alkaa tänään – erityisesti varmat ja eläkeikäiset äänestävät ennakkoon

  • 
                
                  Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään kotimaassa 17.–23. tammikuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.
                
               Kuva: JUKKA VUOKOLA
    Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään kotimaassa 17.–23. tammikuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta. Kuva: JUKKA VUOKOLA

Presidentinvaaleissa 2012 annettiin ensimmäisellä kierroksella yhteensä noin 3,1 miljoonaa ääntä. Näistä 46 prosenttia annettiin ennakkoon eli ennakkoääniä oli noin 1,4 miljoonaa.

Kuuden vuoden takaisista ehdokkaista ennakkoäänestäjissä oli erityisesti Sauli Niinistön äänestäjiä. Niinistö sai ennakkoäänistä 39,6 prosenttia. Varsinaisena vaalipäivänä Niinistöä äänesti 34,7 prosenttia äänestäjistä.

Tuolloin niin ikään ehdolla ollut Pekka Haavisto sai ennakkoäänistä 14,6 prosenttia ja varsinaisena vaalipäivänä Haavisto keräsi 22,4 prosenttia äänistä.

Näin ehdokkaan suosio voi vaihdella usealla prosenttiyksiköllä ennakkoäänestäjien ja varsinaisen vaalipäivän äänestäjien välillä. Tosin esimerkiksi Paavo Väyrysen suosio oli melko tasaista niin ennakkoäänissä kuin varsinaisena vaalipäivänä 2012. Ennakkoäänistä Väyrynen sai tuolloin 18,3 prosenttia ja varsinaisen vaalipäivän äänistä hän keräsi 16,9 prosenttia.

Tampereen yliopiston vaalitutkija Sami Borgin mukaan mitä vanhemmasta äänestäjästä on kysymys, sitä todennäköisemmin hän äänestää ennakkoon.

– Suomessa ylivoimainen enemmistö eläkeikäisistä käy äänestämässä ennakkoon. Nuoremmilla äänestäjillä päätös yleensä pitkittyy. Varmat äänestäjät menevät äänestämään ennakkoon, Borg kertoi Lännen Median haastattelussa.

Borg uskoo, että tämän vuoden presidentinvaaleissa ennakkoäänestyksen suosio pysyy ennallaan.

– Edellisissä vaaleissa presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ennakkoon äänesti noin 42–46 prosenttia. Ei ole mitään syytä olettaa, että tilanne muuttuisi näissä vaaleissa.

Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään kotimaassa 17.–23. tammikuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.


                
                  Morandi-silta romahti tiistaina Italian Genovassa. Päivä turman jälkeen raivaus- ja pelastustyöt ovat edelleen käynnissä.
                
               Kuva: LUCA ZENNARO

Genovassa tiistaina romahtaneen sillan huono kunto huomattiin jo vuosia aiemmin, kertoo italialainen uutistoimisto ANSA. ANSAn mukaan vuonna 2011 julkaistu italialaisen valtatieyhtiö Autostrade per l'Italian raportti kertoo turmasillan rappeutumisesta.

Hallitus on nyt linjannut, miten se muuttaa lakiesitystä eläinten hyvinvoinnista saamansa palautteen pohjalta, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan. Lakiesityksen uuden version mukaan useimmilla nisäkkäillä ja linnuilla on oltava jatkuvasti mahdollisuus juoda vettä.

Intia aikoo julkistaa 500:aa miljoonaa kansalaista koskevan jättiläismäisen sairausvakuutusjärjestelmän jo ensi kuussa, lupasi pääministeri Narendra Modi itsenäisyyspäivän puheessaan. Lisäksi maa tähtää miehitetyn avaruuslennon tekemiseen vuoteen 2022 mennessä.


                
                  Keskusrikospoliisin päällikön Robin Lardotin virkavelvollisuuden rikkomissyytettä aletaan käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa 3. syyskuuta.
                
               Kuva:

Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardotia syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja hänelle vaaditaan rangaistukseksi enintään neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta tai ankaraa sakkorangaistusta.

Vihreä kuorma-auto on pysäköity aivan Morandi-sillan sortuman partaalle. Tiistaina sattuneessa siltaturmassa on kuollut ainakin 37 ihmistä. Kuva: LUCA ZENNARO

Pelastustyöntekijät etsivät edelleen eloonjääneitä tiistaina romahtaneen sillan raunioista Italian Genovassa. Turmassa on tähän mennessä löydetty 38 kuollutta, vahvistaa Italian sisäministeriö uutistoimisto AFP:lle.

Suomessa on tänä vuonna syttynyt poikkeuksellisen paljon metsäpaloja. Metsäpaloja on tänä vuonna tilastoitu jo noin 3 300, kun tavallisena vuonna koko vuoden palotilastossa on reilut pari tuhatta metsäpaloa, kertoo pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä.

Italian hallitus irtisanoo sopimuksen maan moottoriteitä hallinnoivan yhtiön kanssa. Lisäksi yhtiötä aiotaan rangaista 150 miljoonan euron sakolla sopimusrikkomuksen takia. Italian liikenneministeri Danilo Toninellin mielestä moottoriteistä vastaavan yhtiön johdon tulisi erota.