Julkaistu: 16.01.2018 16:37

Kuorinta-aineista tutut mikromuovit halutaan paremmin näkyville

Kosmetiikkatuotteisiin harkitaan merkintöjä, jotka kertoisivat, onko tuotteessa mikromuoveja. Mikromuovit ovat pienen pieniä jakeita, joita on esimerkiksi ihon kuorinta-aineissa.

EU-komissio julkaisi tiistaina "muovistrategian", jolla se yrittää puuttua muovijätteen määrään. Mikromuovit ovat muovijätteen ohella iso ongelma, koska niitä päätyy vesistöihin, kaloihin ja lopulta ehkä myös ihmisiin.

Komission tavoitteena on rajoittaa mikromuovien käyttöä, missä ensimmäinen askel voisi olla niiden tekeminen näkyvämmiksi. Kuluttajan voi olla vaikeaa tunnistaa tuotteita, joissa on lisäaineena pienen pieniä muovipartikkeleita, ja siksi komissio harkitsee tuotteisiin merkintöjä.

Mikromuovia voi päätyä vesistöihin myös vaatteista pesun yhteydessä tai auton renkaista.

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä uskoo, että on vain ajan kysymys, että kosmetiikkateollisuus luopuu mikromuoveista. Tuotekehitys on hänen mukaansa jo pitkällä ja kehitteillä on korvaavia ainesosia. Myös komissio lupailee tukea tuotekehitykseen.

- Suomalainen kosmetiikkateollisuushan on vapaaehtoisesti jo luopunut mikromuoveista. Luulen, että prosessi on maailmalla pysäyttämätön, Kärhä sanoo.


                
                  Morandi-silta romahti tiistaina Italian Genovassa. Päivä turman jälkeen raivaus- ja pelastustyöt ovat edelleen käynnissä.
                
               Kuva: LUCA ZENNARO

Genovassa tiistaina romahtaneen sillan huono kunto huomattiin jo vuosia aiemmin, kertoo italialainen uutistoimisto ANSA. ANSAn mukaan vuonna 2011 julkaistu italialaisen valtatieyhtiö Autostrade per l'Italian raportti kertoo turmasillan rappeutumisesta.

Hallitus on nyt linjannut, miten se muuttaa lakiesitystä eläinten hyvinvoinnista saamansa palautteen pohjalta, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan. Lakiesityksen uuden version mukaan useimmilla nisäkkäillä ja linnuilla on oltava jatkuvasti mahdollisuus juoda vettä.

Intia aikoo julkistaa 500:aa miljoonaa kansalaista koskevan jättiläismäisen sairausvakuutusjärjestelmän jo ensi kuussa, lupasi pääministeri Narendra Modi itsenäisyyspäivän puheessaan. Lisäksi maa tähtää miehitetyn avaruuslennon tekemiseen vuoteen 2022 mennessä.


                
                  Keskusrikospoliisin päällikön Robin Lardotin virkavelvollisuuden rikkomissyytettä aletaan käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa 3. syyskuuta.
                
               Kuva:

Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardotia syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja hänelle vaaditaan rangaistukseksi enintään neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta tai ankaraa sakkorangaistusta.

Vihreä kuorma-auto on pysäköity aivan Morandi-sillan sortuman partaalle. Tiistaina sattuneessa siltaturmassa on kuollut ainakin 37 ihmistä. Kuva: LUCA ZENNARO

Pelastustyöntekijät etsivät edelleen eloonjääneitä tiistaina romahtaneen sillan raunioista Italian Genovassa. Turmassa on tähän mennessä löydetty 38 kuollutta, vahvistaa Italian sisäministeriö uutistoimisto AFP:lle.

Suomessa on tänä vuonna syttynyt poikkeuksellisen paljon metsäpaloja. Metsäpaloja on tänä vuonna tilastoitu jo noin 3 300, kun tavallisena vuonna koko vuoden palotilastossa on reilut pari tuhatta metsäpaloa, kertoo pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä.

Italian hallitus irtisanoo sopimuksen maan moottoriteitä hallinnoivan yhtiön kanssa. Lisäksi yhtiötä aiotaan rangaista 150 miljoonan euron sakolla sopimusrikkomuksen takia. Italian liikenneministeri Danilo Toninellin mielestä moottoriteistä vastaavan yhtiön johdon tulisi erota.