Julkaistu: 14.02.2018 14:56

Venäjänkielisen väestön lukumäärä jatkaa kasvuaan - perhe on usein syy muuttaa Suomeen

Venäjänkielisen väestön määrä Suomessa jatkaa kasvuaan. Cultura-säätiön julkaisemassa selvityksessä Suomen venäjänkielisestä väestöstä käy ilmi, että vähemmistön koko kasvaa vuosittain noin 3 000 ihmisellä.

Maahanmuuton taustalla ovat usein perhesuhteet, mutta selvityksen mukaan venäjänkielisten maahanmuuton kehitystä on vaikea ennakoida. Viime aikoina esimerkiksi venäjänkielisiä opiskelijoita on tullut maahan aiempaa vähemmän, mutta kansainvälisen suojelun perusteella oleskelulupaa hakeneiden määrä on kasvanut.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 lopussa venäjän äidinkielekseen väestörekisteriin ilmoittaneita oli Suomessa yhteensä yli 75 000.

Selvityksen teossa mukana ollut sosiaalipsykologi Sirkku Varjonen Helsingin yliopistosta nostaa selvityksen keskeiseksi huomioksi venäläisvähemmistön kohtalaisen näkymättömyyden suomalaisessa yhteiskunnassa. Näkymättömyys tuli esiin jo selvityksen tekovaiheessa.

- Kattavaa, laaja-alaisesti tätä ryhmää kuvaavaa tietoa on todella niukasti saatavilla, Varjonen kertoo.

Hän lisää, että kielivähemmistöksi venäjänkieliset ovat yhteiskunnallisena vaikuttajana melko hajanainen ja näkymätön ryhmä.

- Esimerkiksi äänestysaktiivisuus selvitykseen koottujen tietojen perusteella oli kaksissa edellisissä kuntavaaleissa suurin piirtein 20 prosenttia, kun taas kantaväestössä se oli noin 58 prosenttia.

Ansiotaso jää usein matalammaksi

Suomen venäjänkielinen väestö ei ole yhtenäinen joukko. Eroja on muun muassa siinä, miten hyvin venäjänkieliset maahanmuuttajat ovat kotoutuneet Suomeen. Toiset ovat kotoutuneet varsin hyvin, mutta toisille kasautuu runsaasti syrjäytymisriskejä.

Venäjänkieliselle vähemmistölle kuuluu Varjosen mukaan monella mittarilla kohtalaisen hyvää. Hän nostaa esimerkeiksi sen, että venäjänkieliset kokevat kantaväestöä vähemmän yksinäisyyttä ja tyytyväisyys elämänlaatuun on lähes samalla tasolla kuin kantaväestöllä.

Tilastotietojen valossa venäjänkielinen vähemmistö on myös hyvin koulutettua, mutta työllisyysaste on kantaväestöä matalampi. Varjonen kertoo, että myös ansiotaso jää usein matalammaksi verrattuna kantaväestöön.

- Myös ylikoulutusaste on korkeampi kuin kantaväestöllä. Eli monet ovat työllistyneet ammatteihin, joihin he ovat ikään kuin liiankin koulutettuja, Varjonen sanoo.

Helsingin Hietaniemessä viikonloppuna järjestettävillä Weekend-festivaaleilla on tullut tietoon muutamia epäiltyjä pahoinpitelyitä, Helsingin poliisista kerrotaan. Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui perjantaina arviolta vajaat 20 000 ihmistä ja lauantaina reilut 20 000 ihmistä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin pitivät lauantaina työtapaamisen Saksassa. Käsiteltävien asioiden listalla olivat muun muassa Syyrian sota ja maan humanitäärinen kriisi, Ukrainan löyhä tulitauko, energiayhteistyö ja Iranin ydinsopimus.


                
                  Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat lauantaina Saksassa. Tapaamisesta ei ollut odotettavissa merkittäviä edistysaskeleita.
                
               Kuva: CLEMENS BILAN

Saksan liittokansleri Angela Merkel ei näyttänyt erityisemmin nauttivan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kohtaamisesta kesälomansa jälkimainingeissa lauantai-iltana Berliinin ulkopuolella. Parivaljakko on käynyt viime aikoina useaan otteeseen tiukkoja keskusteluja.

Toyotan Jari-Matti Latvala lähtee Saksan MM-rallin päätöspäivään kolmannelta sijalta, mutta eroa toisena olevaan Hyundain Dani Sordoon on vain 0,8 sekuntia. Latvala kukisti Sordon 3,5 sekunnilla päivän päättäneellä rallin 15. erikoiskokeella. Latvala oli ek:n nopein.

Italiassa tuhannet ihmiset ottivat osaa siltaturman uhrien hautajaisiin lauantaina Genovan kaupungissa. Myös pääministeri Giuseppe Conte ja presidentti Sergio Mattarella osallistuivat tilaisuuteen. Lauantaina Italiassa vietettiin myös kansallista surupäivää siltaonnettomuuden uhrien muistoksi.

Italiassa tuhannet ihmiset ovat ottaneet osaa siltaturman uhrien hautajaisiin Genovan kaupungissa. Myös pääministeri Giuseppe Conte ja presidentti Sergio Mattarella osallistuivat tilaisuuteen. Turmassa on vahvistettu kuolleen 38 ihmistä, joista 18 haudattiin valtiollisin menoin.