Julkaistu: 16.05.2018 10:34

Yli 15 000 islantilaista vaatii maataan boikotoimaan vuoden 2019 Euroviisuja – syynä Israelin ihmisoikeusrikkomukset

  • 
                
                  Israelin edustaja Netta voitti Euroviisut lauantaina, ja siksi laulukilpailu järjestetään Israelissa vuonna 2019.
                
               Kuva: MIGUEL A. LOPES
    Israelin edustaja Netta voitti Euroviisut lauantaina, ja siksi laulukilpailu järjestetään Israelissa vuonna 2019. Kuva: MIGUEL A. LOPES

Israelin viime päivien väkivaltaisuudet ovat saaneet islantilaiset raivostumaan. Kansalaiset ovat laatineet vetoomuksen, joka vaatii, että Islanti boikotoi ensi vuonna Israelissa järjestettäviä Euroviisuja, uutisoi islantilaislehti Icland Monitor.

Tällä hetkellä allekirjoituksia on yli 15 000.

Vetoomuksessa todetaan, että Israelin palestiinalaisia kohtaan tekemien ihmisoikeusrikkomusten takia ei ole oikeutettua osallistua ylelliseen Euroviisu-laulukilpailuun samaan aikaan, kun Israel kohdistaa väkivaltaa naapureihinsa ja murhaa kymmeniä ihmisiä.

Lehti myös kertoo, että Islanti-Palestiina-seura on kritisoinut Eurooppaa siitä, että se ei puolustanut ihmisoikeuksia vaan äänesti Israelin voittoon Euroviisuissa lauantaina.

Vetoomuksen on allekirjoittanut tuhansien kansalaisten lisäksi muun muassa muusikko Daði Freyr Pétursson ja hänen yhtyeensä Gagnamagnið, jotka tulivat toiseksi Islannin viisukarsinnoissa tänä vuonna.

Muusikko on kirjoittanut lausunnon, jonka mukaan hän ei aio osallistua ensi vuoden Euroviisuihin ja toivoo, että muut muusikot seuraisivat hänen esimerkkiään.

– Emme voi kuvitella osallistuvamme hyvällä omallatunnolla hauskaan kilpailuun, kun tiedämme, että Israel ja sen armeija kohdistaa hirvittävää väkivaltaa palestiinalaisiin, Daði Freyr totesi lausunnossaan


                
                  Vihreä kuorma-auto on pysäköity aivan Morandi-sillan sortuman partaalle. Tiistaina sattuneessa siltaturmassa on kuollut ainakin 37 ihmistä.
                
               Kuva: LUCA ZENNARO

Pelastustyöntekijät etsivät edelleen eloonjääneitä tiistaina romahtaneen sillan raunioista Italian Genovassa. Turmassa on tähän mennessä löydetty 38 kuollutta, vahvistaa Italian sisäministeriö uutistoimisto AFP:lle.

Italian hallitus irtisanoo sopimuksen maan moottoriteitä hallinnoivan yhtiön kanssa. Lisäksi yhtiötä aiotaan rangaista 150 miljoonan euron sakolla sopimusrikkomuksen takia. Italian liikenneministeri Danilo Toninellin mielestä moottoriteistä vastaavan yhtiön johdon tulisi erota.

Robin Lardot. Kuva: Jori Liimatainen / arkisto

Syyttäjä vaatii keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardotille vähintään ankaraa sakkorangaistusta ja enintään neljän kuukauden ehdollista vankeutta poliisijohdon virkarikosjutussa.


                
                  Kannattajiakin presidentillä on. Tuhannet Nicolas Madurolle uskolliset

Venezuelalaiset ovat tottuneet lähes ilmaiseen bensiiniin. Dollari riittää maassa noin 700 henkilöauton tankkaamisen. Nyt asiaan on tulossa muutos niiden kansalaisten osalta, joilla ei ole hallinnolle uskollisuudesta kertovaa carnet de la patriaa eli isänmaakorttia.

Poliisin virkarikosjutusta tulee jutun syyttäjän Harri Tiesmaan mukaan pitkä ja kivinen, koska syytteessä olevat poliisit ovat olleet vaitonaisia kuulusteluissa. - Kun pitäisi kertoa, kuka näistä asioista tiesi, ovat epäillyt olleet aika hiljaisia kuulusteluissa.

Suomessa on tänä vuonna syttynyt poikkeuksellisen paljon metsäpaloja. Metsäpaloja on tänä vuonna tilastoitu jo noin 3 300, kun tavallisena vuonna koko vuoden palotilastossa on reilut pari tuhatta metsäpaloa, kertoo pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä.