Julkaistu: 21.05.2018 07:46

Uutissuomalainen: Maakuntajohtajat uskovat sote-uudistuksen toteutuvan suunnitellussa aikataulussa

Maakuntajohtajat uskovat sote- ja maakuntauudistuksen toteutuvan suunnitellussa aikataulussa, käy ilmi Uutissuomalaisen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastanneista maakuntajohtajista vain yksi, Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen pitää aikataulua täysin epärealistisena.

Monet vastanneista maakuntajohtajista muistuttivat, että aikataulu on tiukka ja siinä pysyminen vaatii, että uudistukseen liittyvät lait hyväksytään eduskunnassa kesällä.

Uutissuomalainen kysyi maakuntajohtajilta, pitävätkö he maakuntauudistuksen aikataulua realistisena ja olisiko heidän mielestään tarpeellista siirtää maakuntavaalit tulevalta syksyltä keväälle 2019 eduskuntavaalien yhteyteen. Kyselyyn vastasi 16 maakuntajohtajaa 18:sta. Osa halusi vastata kyselyyn nimettömästi.

Maakuntavaalien siirtoa kannatti kaksi maakuntajohtajaa.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 7.46: Kyselyn teetti Uutissuomalainen, ei Lännen Media.

Belgian Brysselistä Japanin Tokioon matkannut Air Japan -yhtiön Boeing 787 -lentokone on tehnyt ylimääräisen laskun Helsinki-Vantaan-lentokentälle, kertoo pelastuslaitos. Syynä laskulle olivat lentokoneen tuulilasiin tulleet säröt. Lasku sujui pelastuslaitoksen mukaan normaalisti.

Montreal Canadiens on valinnut porilaisen keskushyökkääjä Jesperi Kotkaniemen jääkiekon NHL-varaustilaisuuden kolmannella vuorolla. Ensi kuussa 18 vuotta täyttävä Kotkaniemi pelasi päättyneellä kaudella Liigassa Ässien riveissä ja teki 57 ottelussa tehot 10+19=29.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat peruneet kaksi suunnittelemaansa sotaharjoitusta. Yhdysvaltojen puolustusministeriön Pentagonin mukaan maat päättivät yhteisymmärryksessä perua toistaiseksi harjoitukset tukeakseen neuvotteluita Pohjois-Korean kanssa.

Miehen epäillään hukkuneen Rantasalmella Etelä-Savossa veneen upottua alkuillasta, kertoo Itä-Suomen poliisi. Veneessä olleista 12 ihmistä pelastettiin veden varasta Parkunselän vesialueella Poronsalmen edustalla, mutta yhtä kyydissä olleista ei ole löydetty.