Uutiset

Uutta vuotta odotellessa

Kun Ismo Alanko kirjoitti riimin ”elämä on muutenkin niin läyhää”, elettiin taatusti viikkoa numero yksi.

Takana joulu, takana uuden vuoden juhlinta, edessä loppiainen.

Loppiainen?

Meille maallistuneille loppiainen tarkoittaa sitä, että jouluvaloja ikkunoissa ja pensaissa roikottavia ihmisiä saa alkaa panetella luvalla ja mahdollisimman kovaan ääneen.

Nämä ovat myös niitä päiviä, jolloin ajattelemattomat lähimmäisemme herkeävät ylistämään arkeen palaamisen ihanuutta. Heidän naamansa kannattaa painaa muistiin ja kaivaa sieltä esiin kolmen kuukauden kuluttua. Vieläkö arki kerää kehuja, kun kevätväsymys painaa hartiat lysyyn ja vuosikolmanneksen ainoaan juhlaan, pääsiäiseen, on vielä pari viikkoa matkaa?

Vuodenvaihde tekee meistä kaikista kirjanpitäjiä. Välipäivinä väännetään tilinpäätöstä aivan kaikesta mahdollisesta, mikä ei luonnostaan euroiksi taivu eikä taseisiin istu. Mikä oli vuoden kokemus? Paras elokuva? Vaikuttavin kirja? Merkittävin uutistapahtuma?

Päivien pidemmässä juoksussa vuosiluvut palvelevat kuitenkin vain historioitsijoita ja tietokilpailukysymysten laatijoita. Eivätkä ne – ymmärtämättömät houkat- kuitenkaan koskaan pränttää kirjoihinsa minun syntymähetkeäni tai kysy suosikkilevyni julkaisuvuotta.

Ilmiöiden puntarointi onkin kinkkisempi paikka, sillä sanakirjat eivät määritä niille tarkkoja aikaraameja. Läyhäviikolle sopivan pika- ja pinta-analyysin tuloksena vuosi 2005 palauttaa ilmiöistä mieleen turhat minuuttijulkimot ja heidän ympärillään – eli omassa rappiotilassaan – rypevät joukkotiedotusvälineet.

Sekä tietysti Kiina-ilmiön. Vuonna 1979 Kiina-ilmiö suuntasi ajatuksemme ydinvoiman turvallisuuteen (ohjaus James Bridges, pääosissa Jane Fonda, Michael Douglas, Jack Lemmon, 122 min, USA). A.D. nyt ilmiö jyllää yhä, mutta sangen erilaisessa merkityksessä.

Kun opettaja kertoi taannoin maantiedontunnilla, että joka viides ihminen on kiinalainen, meitä oppilaita nauratti kovasti. ”Yy, kaa, koo, nee… Satu on kiinalainen! Yy, kaa, koo, nee… Kari on kiinalainen!”

Tänä päivänä sama suhdeluku pätee edelleen. Erona menneisiin vuosikymmeniin on se, että nyt nauravat – tai ainakin hymyilevät – kiinalaiset, ja aikaansa seuraava opettaja selvittää myös kuinka monen oppilaan vanhempi on menettänyt työpaikkansa aasialaiselle lajitoverille.

Työpaikan menettäminen ei naurata ketään, mutta jos katkeruudelta kykenee, kannattaa myös muistaa, mitä kaikkea Kiina on antanut meille. Millainen olisi esimerkiksi uusi vuosi ilman ilotulitusraketteja?

Ei ilonpitoa aivan pakko ole loppiaiseen lopettaa. Jos paukkuja riittää, voi uutta vuotta juhlia taas tämän kuun 29. päivä – yhdessä kiinalaisten kanssa!

Ursula Ryynänen