Uutiset

Vaaliako Natoa vai eikö vaalia?

Presidenttikamppailun edetessä on käynyt työlääksi seurata säilänheiluttelua turvallisuuspolitiikasta, kuten turvatakuista. Turvatakkuja riittää.

Juuri kun olimme pääsemässä kärryille siitä, mitä Sauli Niinistö (kok.) tarkoittaa eurooppalaisella Natolla ja olimme kiinnostumassa siitä, miten Tarja Halonen (sd.) onnistuisi kytkemään toisiinsa globaalin vastuun ihanteellisuuden ja Nato-varovaisuuden, ollaankin äkkiä keskellä poliittista taktikointia ja ovelointia.

Puhemies Paavo Lipponen (sd.) ponnahtaa esiin varoittamaan kansaa Niinistön Nato-mielisyydestä. Ja Harri Holkeri (kok.) rökittää Lipposen ”harhaan ampumisesta” ja väittää, että Nato-asia on vaaleista ihan erillinen kysymys!

Ja vihaisia vanhempia valtiomiehiä riittää. Pertti Paasion (sd.) mukaan kansanäänestyksessä kansan on välttämätöntä tietää tarkasti, mitä mieltä valtiojohto, ennen kaikkea presidentti, on Nato-jäsenyydestä.

Miten niin? Kyllä minä ainakin osaan kantani itsekin muodostaa – kun sen aika tulee, ennemmin tai myöhemmin, tai näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Ettei vain ministeri Paasio sortuisi kansan arviointikyvyn aliarviointiin?

Toivottavasti sanasota Natosta on sentään herättänyt monta ensimmäisen kierroksen nukkujaa. Tästähän voi tulla ihan kiinnostavaa.

Kansalainen, joka poikans’ puolest’ valveill’ on, kömpiköön silti takaisin pehkuihin ja nukkukoon yönsä rauhassa. Ei Suomen Nato-jäsenyys näihin vaaleihin ratkea.

Ei semminkään, kun ensimmäisen kierroksen jälkeen Niinistökin joutui ottamaan etäisyyttä Natoon. Vaasan, Keski-Suomen, Kainuun, Oulun ja Lapin vaalipiirejä ei ehkä kannatakaan liittää Natoon juuri nyt.

Kummankaan ehdokkaan mielestä jäsenyys ei ole ajankohtainen eikä kumpikaan luopuisi liittoutumattomuus-sanan käytöstä.

Mutta varmasti on eroja aktiivisuudessa, jolla he olisivat vaikuttamassa presidenttinä Suomen Nato-kohtaloon.

Kummankin finalistin mielestä kansan tahto ratkaisee, myös Nato-asiassa. Niin on tietenkin pakko sanoa nyt, kun molemmat ovat itse tuon tahdon armoilla.

Nato ei ole enää niinkään jäsenmaidensa yhteinen puolustaja kuin USA-johtoinen globaali terrorisminvastainen liitto.

Ja mitä on se paljon puhuttu, tahallisesti väärin käytetty, ”Nato-yhteensopivuus”? Sen tarkoitus on varmistaa eri maiden joukko-osastojen kykyä toimia yhdessä kriisinhallinnassa.

Tuo yhteensopivuus ei ole itsestääntoteutuva poliittis-teknokraattinen visio, jopa utopia: Suomi on töpseli, joka tökätään jenkkipistorasiaan, ja hupsistakeikkaa, Natossa ollaan!

Välissä on mössö, jota kansaksi kutsutaan.

Nato-päätös tarvitsee aikanaan kolminkertaisen enemmistön, eli enemmistöt hallituksessa, eduskunnassa ja todennäköisimmin vielä kansanäänestyksessäkin.

Vaikka (uudella tai vanhalla) presidentillä olisi taskussaan millaisia ja kenen antamia Nato-kortteja tahansa, värisuorasta täyskäteen, ei hän niillä pottia vie. Yksinkertaisesti siksi, ettei hän ole ainoa eikä nykyperustuslain oloissa edes se tärkein peluri.

Veli-Matti Virtanen