Uutiset

Vaalipaneelissa etsittiin Euroopan rajoja

EU:n mahdollinen lisälaajeneminen ja etenkin Turkin mahdollinen EU-jäsenyys puhututtivat eurovaaliehdokkaita Hämeenlinnassa keskiviikkona.

Paikalla olleista Satu Hassi (virh.), Sirpa Pietikäinen (kok.) ja Inna Ilivitzky (vas.) suhtautuivat EU:n lisälaajenemiseen myönteisesti. Perusteena kaikilla oli solidaarisuus ja rauhan säilyminen.

-Turkin jäsenyys osoittaisi, että islamilaiset maat eivät ole meistä jotenkin saastuneita, Satu Hassi perusteli.

Ehdokkaat kuitenkin korostivat, että jäsenyyden ehtojen tulee täyttyä, ja siihen Turkilla on vielä pitkä matka.

Kriittisimmin Turkin jäsenyyteen suhtautui Minna Nissilä (kesk.) Hänen mukaansa Turkki on jo peruslähtökohdiltaan kulttuurisesti liian erilainen maa.

Päivän lehti

1.4.2020