Kolumnit Uutiset

Vaalipuheista jäi ihan väärä kuva

Vaalitentit ovat ohi. On kansan vuoro päättää kunnanvaltuustojen kokoonpano.

Millaisilla tiedoilla kansa sitten päätöksensä tekee?

Ainakaan se ei ole saanut kaksista kuvaa todellisesta taloudellisesta tilanteesta ja niistä mahdollisuuksista, joita kunnilla on kansalaisten elämänlaadun parantamiseen.

Vaaliväittelyissä puhuttiin lähidemokratian puolesta, palveluiden parantamisesta ja hallituksen kuntareformista, jossa oleellinen jäi paljastamatta: miten sosiaali- ja terveysalueet rakennetaan, miten ne porrastetaan ja miten mallit turvaavat jatkossa sen, etteivät kunnat jää suurten ulkomaisten toimijoiden armoille.

Vaalien jälkeen kunnissa palataan karuun arkeen. Velkapottia ei voi määrättömästi kasvattaa, eikä veroja korottaa.

On säästettävä. Säästöt merkitsevät sitä, että yhä useampaa kyläkoulua lyödään päähän, likeisistä terveyspalveluista karsitaan ja vaativa erikoissairaanhoito keskitetään muutamiin yliopistollisiin sairaaloihin ympäri maata.

Kuntasektorin menot ovat kasvaneet viimeisten kymmenen vuoden aikana keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa. Kasvu on rahoitettu pääosin velalla ja maksuja sekä veroja korottamalla.

Seuraavina vuosina menojen kasvu on pysäytettävä samaan aikaan, kun hoivamenot vanhuspuolella kasvavat vääjäämättä.

Hoivaavia käsiä ei voida vähentää. Työn ja työvoiman kohtaavuutta voidaan toki parantaa, tietojärjestelmiä uudistaa ja tukipalveluita kilpailuttaa sekä ostotoiminnan osaamista parantaa.

Aivan liian vähän ääntä ja energiaa käytetään siihen, miten käytännössä työt hoituvat. Toimenkuvat eri ammateissa ovat niin kapeat, että tehokas työnteko estyy.

Tilastot paljastavat, että tuottavuus on jopa alentunut hoiva- ja terveyspuolella viime vuosina. Tehostamiseen on kaikki mahdollisuudet.

Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että historiallisen suuri kuntaremontti on edessä, istuvat valtuustoissa minkä puolueen edustajat tahansa.

Raha sanelee reunaehdot ja asiantuntijoiden laskelmien pohjalta vedetään suuntaviivat kuntamääriin, sote-alueisiin ja erikoissairaanhoitoon.

Nykytilanteen järjettömyydestä kertoo jotain sekin, että esimerkiksi 50 kilometrin säteellä Riihimäestä löytyy useita sairaaloita.

Vastaavia hölmöyksiä on ympäri Suomen. Monet leikkaussalit ammottavat sitten tyhjyyttään, osa on pahasti vajaakäytössä ja kaikki se raha, mikä maksetaan turhista laitteista ja kalliista seinistä, on pois itse hoidosta.

Suomessa väännetään kättä siitä, kuinka läheltä jonkin palvelun saa ja millainen hallintohimmeli olisi paras. Tärkeämpää olisi miettiä, miten ylipäätään järjestetään edes nykyisen tasoinen opetus, opetusryhmien koko sekä sairaiden ja vanhusten hoitaminen kansantalouden kestokyvyn rajoissa.