Uutiset

Vaalitaistelun aika on käsillä

Hämeenlinna 18.2. 2007

Eduskuntavaaleihin on aikaa neljä viikkoa. Edessä on työntäyteinen rupeama niin kansanedustajaehdokkailla kuin heidän tukiryhmilläänkin. Kansalaisia, potentiaalisia äänestäjiä lähestytetään monin keinoin, kun heille vakuutellaan ehdokkaiden ja heidän puolueidensa olevan äänestämisen arvoisia.

Vaalitaistelu alkaa todenteolla vasta nyt, kun vanha eduskunta on lopettanut istuntonsa. Myös kansanedustajat, ammattipoliitikot ehtivät kentällä ja se tuo luonnollisesta oman jännitteensä.

Toistaiseksi vaalitaistelu on ollut sivistynyttä ja maltillista. Loka ei ole lentänyt ja puheet ovat olleet perin sävyisiä. Näin ei välttämättä jatku loppuun saakka, vaikka likainen peli johtaa perin harvoin menestykseen.

Hämeen vaalipiirissä yhtä lukuunottamatta istuvat kansanedustajat tavoittelevat jatkokautta. Haastajilla onkin melkoinen työ horjuttaa konkareiden jatkoaikeita. Mahdotonta se ei missään nimessä ole, mutta ei helppoakaan.

Hämeen vaalipiiri jakautuu kahteen maakuntaan, Kanta- ja Päijät-Hämeeseen. Maakunnat puolestaan muotoutuvat seutukunnista, joilla jokaisella on kova halu saada omat ehdokkaansa kansanedustajiksi.

Vaali vaalilta Kanta-Häme on vetänyt Päijät-Hämettä paremman saaliin. Päättyneellä kaudella neljästätoista hämäläisedustajasta kahdeksan on Kanta-Hämeestä ja kuusi Päijät-Hämeestä.

Vaalitulosten perusteella kantahämäläiset kalastavat naapurimaakunnan apajilla menestyksekkäämmin kuin päijäthämäläiset Kanta-Hämeen kunnissa. Ministeritilastoissa Päijät-Häme on statistin asemassa.

Näin siitä huolimatta, että Kanta-Hämeessä on selvästi vähemmän asukkaita kuin naapurissa.

Maakuntien välinen kilpa on ensisijaisesti kilpaa maineesta ja kunniasta. Aniharvoin, vain poikkeustapauksissa, kansanedustajalle avautuu tilaisuus vetää kotiin päin, kanavoida rahaa tai muita etuja kotiseudulleen. Päätökset syntyvät hallituksessa, eduskunnassa ja eduskuntaryhmissä. Yksittäisille kansanedustajille ei osoiteta omaa rahaa jaettavaksi kotiseudun hyvinvointiin.

Keskeisin kansanedustajan avu on yhteistyökyky. Monipuoluejärjestelmässä ei juuri ole mahdollisuuksia yksilösuorituksiin. Haittaa ei ole luonnollisesti siitäkään, että edustaja lukeutuu hallituspuolueeseen ja kuuluu suureen eduskuntaryhmään.

Puheenvuoro seuraavan neljän viikon ajan on kansanedustajaehdokkailla. Äänestäjien tehtävänä on punnita heidän puheensa ja tehdä ratkaisunsa.

Kansalaisten vaali-innostus on tutkimusten mukaan hiljalleen viriämässä. Merkillepantavaa on erityisesti nuorten aktivoituminen. Viime vaalien alustunnelmiin verrattuna huomattavasti useampi alle 25-vuotias aikoo äänestää. Tällaiset uutiset lupaavat hyvää äänestysprosentille. Viime vaalien 70 prosentin äänestysaktiivisuus on helppoa ylittää, kunhan ehdokkaat ja puolueet taitavat tehdä nousujohteiset vaalikampanjat.

Loka ei ole toistaiseksi lentänyt ja puheet ovat olleet perin sävyisiä.