Kolumnit Uutiset

Vaara vaanii Pälkäneentiellä

Peruutuspeilistä näin mustan Mersun lähestyvän. Se ei hiljentänyt vauhtia, vaan tuli suoraan kohti autoani.

Olin ajanut lauantaina 250 kilometriä Etelä-Pohjanmaalta Hattulaan ja koti oli parinsadan metrin päässä Vanhankirkontiellä. Ennen kuin pääsin kääntymään kotitielle vasemmalle, piti minun kuitenkin ryhmittyä ensin keskiviivan tuntumaan.

Olo keskellä vilkasta Pälkäneentietä on orpo.

Nytkin mielessäni kummitteli muutama vuosi sitten samaisella tiellä ajettu raju peräänajo, jossa kuoli kaksi ihmistä. Sitten Mersu törmäsi autooni ainakin 80 kilometrin tuntinopeudella. Autoni alkoi pyöriä ja pysähtyi lopulta vastaantulevien kaistalle.

En muista kolarista mitään.

Muistan vain välähdyksiä ja auttavia käsiä, jotka taluttivat minut pois tieltä. Muistan ystävällisiä sanoja ja järkyttyneitä huudahduksia. Joku juoksutti minulle tieltä löytyneen tabletin, toinen yritti saada minut istumaan penkalle.

Tilannehuoneessa kolaria kuvailtiin pieneksi, mutta minulle se oli suuri.

Minulla oli tuuria. Nirhaumia lukuun ottamatta selvisin kolarista vähällä. Jopa kennossa olleet kaksi kananmunaa olivat ehjiä.

Jos vastaantulevasta suunnasta risteykseen tullut auto ei olisi ehtinyt pysähtyä ajoissa, en olisi tässä kirjoittamassa. Jo toisen kerran elämässäni matkassa oli mukana enkeleitä, jotka varjelivat minua.

Vielä ei ollut minun aikani lähteä.

Minulla on ollut ajokortti yli 30 vuotta. Tänä aikana olen puhaltanut kerran ja näyttänyt ajokortin pari kertaa.

Hinaamon pihalla tällä hetkellä nököttävä autoni on minulle ennen kaikkea muisto vanhemmistani, joiden kuolinpesästä kulkuneuvon kahdeksan vuotta sitten ostin.

Auton nokan naarmut ovat muisto temperamenttisen äitini ja autokatoksen sementtiseinän kohtaamisesta. Kulkuneuvo on muistuttanut minua myös isästäni, jonka viimeinen toive oli nähdä vielä kerran punainen Ford Focus sairaalan ikkunasta.

Toivottavasti Pälkäneentien kolarit jäävät tähän.

Kovin todennäköistä se ei ole, ellei nopeusrajoitusta lasketa 60 kilometriin tunnissa Tiiriön ja Parolan risteyksen välillä. Lisää kaistoja on risteykseen varmaankin turha toivoa.

Itse vältän vastaisuudessa kolariristeystä parhaan kykyni mukaan. Hyvää onnea tuskin kolmatta kertaa riittää minulle jaettavaksi.