Uutiset

Väärät valinnat voivat kostautua

43-vuotias hämeenlinnalaismies kiittelee kaupungin talous- ja velkaneuvoja Sari Lindbergiä siitä, että hän sai raha-asiansa kuntoon.

-Ilman häntä olisin vielä kuopassa.

Brittimotoristiksi itseään kutsuva mies harmittelee, että hän joutui kuoppaan naisen takia. Niin ja kaiken lisäksi hän menetti kauniin brittimoottoripyöränsä naisen takia.

-Menin naimisiin narsistinaisen kanssa. Hän kertoi opiskelleensa sitä ja tätä, mutta ei hän töissä käynyt, eikä saanut työttömyyskorvauksia karenssien takia.

Naisella oli lapsia edellisestä avioliitostaan ja mies yritti elättää koko perheen tekemällä määräaikaisuuksia tehtaissa. Työsuhteiden välille jäi silloin tällöin parin kuukauden työttömyysjaksoja.

Pariskunta sai pari vuotta sitten yhteisen lapsen. Mies haki pikavippejä ja kulutusluottoja kerta toisensa perään.

Kun miehen luottokelpoisuus loppui, vaimo kyllästyi ja heitti miehen ulos perheen vuokra-asunnosta.

-Velkaa alkoi kertyä heti avioliiton alusta lähtien ja neljän vuoden jälkeen sitä oli pitkälti yli 50 000 euroa. Vanhempieni avun sekä auton ja moottoripyörän myynnin jälkeen velkaa jäi vielä 30 000.

Eron jälkeen tuhlaaminen loppui

Brittimotoristi löysi tiensä velkaneuvontaan netin kautta. Velkaneuvonnassa käytiin läpi vaihtoehdot ja velkasaneerauspaperit pantiin käräjäoikeuteen puolitoista vuotta sitten.

-Sain kesäkuussa päätöksen, että pääsin velkasaneeraukseen. Kahden ja puolen vuoden kuluttua olen velaton.

Mies sanoo olevansa tyypillinen velkasaneeraustapaus: kun on tarpeeksi kiltti, sitä uskoo kaiken ja joutuu ansaan. Enää hän ei aio velkaantua kenenkään takia.

Ei hän silti ole menettänyt luottamustaan ihmisiin.

-Ja pojasta olen onnellinen. Sain hänet eron jälkeen itselleni ja nyt pärjäämme hienosti. Ex-vaimo ei maksa edes elatusapua, mutta saan rahan Kelan kautta. Käyn tietenkin myös töissä.

Elämä voi mennä helposti sekaisin

Takuu-säätiön mukaan noin puolet valtakunnalliseen neuvontanumeroon soittavista on velkaantunut pääasiassa siksi, etteivät he osaa hoitaa talousasioitaan.

Raha-asioiden hoito on lyhytjänteistä ja monet paikkaavat tilannetta velkarahalla hakematta ammattiapua.

Talous- ja velkaneuvoja Sari Lindbergin mukaan neuvontaan ottavat yhteyttä ne taloudellisiin ongelmiin joutuneet, joiden elämässä on tapahtunut jotain yllättävää, esimerkiksi ero.

-Pitkään jatkunutta rahapulaa on yritetty paikata ottamalla pikavippejä.

Taloudellisiin vaikeuksiin voi myös päätyä, jos puolisot ovat laittaneet kaiken omaisuutensa avoliiton aikana vain toisen osapuolen nimiin. Eron sattuessa velat kaatuvat toisen harteille.

Myös pitkä sairausloma tai lomautus pistää talouden tiukoille.

Työssäkäyvä voi elää yli varojensa

Talousvaikeudet voivat alkaa myös siinä vaiheessa, kun perheen lapsi alkaa siirtyä aikuisten maailmaan. Lindbergin mukaan vanhemmat ovat valmiita tekemään suuriakin uhrauksia lastensa eteen.

-Ahdinkoa lisää se, että lapsi ei välttämättä saa opintotukea, koska hakemuksessa katsotaan vanhempien brutto- eikä nettotuloja. Vanhemmat joutuvat tukemaan opiskelijaa.

Talousvaikeudet koskevat Lindbergin mukaan kaikkia ikäluokkia. Yli varojensa eläjä on kuitenkin yleensä työssäkäyvä, sillä työttömälle ei myönnetä lainaa.

-Talousongelmat kehittyvät vuosien aikana. Onhan niitäkin, jotka elävät kesälomalla holtittomasti, mutta heitä ei velkaneuvonnassa juuri tapaa.

Lindbergin mukaan osalla asiakkaista on kulutusluottoja tai pikavippejä, joista he periaatteessa voisivat selvitäkin, ellei yllättävä elämäntilanne sotkisi kuvioita.

-Silloin luottotietoihin voi ehtiä tulla merkintä, eikä uutta lainaa enää saa. (HäSa)