Kolumnit Uutiset

Vaatteiden ostaminen on vaikeaa

Goodmanin avaaminen on mukavasti piristänyt kotikaupunkiamme näin syyspimeillä. Mutta uusi kauppakeskuskaan ei tee ostosten teosta juhlaa sellaisille ihmisille, jotka eivät ylipäänsä rakasta shoppailemista.

Ja sellaisia ihmisiä todella on olemassa. Tänä syksynä on mielipidesivuillakin kirjoitettu siitä, kuinka vaikeaa esimerkiksi vaatteiden ostaminen joillekin on.

Jos tarvitset housut, et voi marssia kaupan housuosastolle ja tarkastella, löytyisikö sieltä sopivat. Ei, vaan sinun on käytävä läpi koko vaatekaupan valikoima, sillä housuja on siellä täällä. Vaatteethan on ryhmitelty niiden valmistajan ja merkin mukaan tai siten, että lähellä on muita yhteensopivia vaatekappaleita. Mitään housu- tai jakkuosastoja ei ole olemassakaan.

Vaatteita esitellään siis kokonaisuuksina, mistä shoppailuintoiset asiakkaat varmaan pitävätkin. Ja ajatuksena on tietysti sekin, että asiakas innostuisi muistakin vaatteista kuin juuri siitä, mitä hän on tullut hakemaan.

Mutta hei, kuinka moni asiakas oikeasti ostaa samalla kerralla housut, paidan ja villatakin?

Kun useimmat ostavat vain yhden vaatekappaleen kerrallaan, voisivat edes jotkin myymälät keskittyä tällaisten asiakkaiden palvelemiseen.

Housu- tai neuletakkirivit voivat joidenkin mielestä olla puisevan näköisiä, mutta ne palvelisivat kiireistä asiakasta. Yhdellä silmäyksellä näkisi, että mustat housut ovat täällä ja harmaat tuolla.

Loppukesän Münchenin-reissulla pakenin sadetta kauppakeskukseen ja ilahduin. Sieltä löytyi osasto, jossa oli pelkkiä naisten housuja. Aika nopeasti löysin juuri sopivan kokoiset ja malliset (jopa sopivan pituiset!) housut, ja heti perään toisetkin. Shoppailu tuntui kerrankin mukavalta ja helpolta.

Yhdessä asiassa shoppailu on mielestäni sentään helpottunut aikaisempaan verrattuna. Vaateliikkeiden myyjät ovat nykyisin usein juuri sopivan avuliaita.

He kysyvät, voivatko auttaa, ja jos asiakas sanoo, että hän vain katselee, myyjä antaa rauhassa tehdä niin. Mutta jos asiakas tarvitsee apua, hän saa sitä.

Moni asiakas on kuitenkin turhan kaino pyytämään apua. Ehkä he ajattelevat, että on pakko ostaa jotakin, jos vaivaa myyjää.

Minä en osta, jos en löydä itselleni sopivaa, vaikka olisin kuinka käyttänyt myyjän aikaa. Kiitän avusta ja poistun. Mutta jos olen saanut ystävällistä palvelua, palaan kyllä takaisin.

Ikävin puoli vaatteiden ostamisessa on niiden sovittelu. Se käy työstä varsinkin talvisaikaan, kun pitää ensin kuoriutua paksuista vaatekerroksista. Sovituskopissa tulee helposti hiki.

Toivoisinkin, ettei kaupoissa ja kauppakeskuksissa olisi talvella niin kuuma kuin nykyisin usein on. Vielä ei ole kunnon talvi, mutta silti Goodmanissa on jo liikkunut ihmisiä takit käsivarsilla.

Tietenkin lämpötila pitää säätää sellaiseksi, että henkilökunta tarkenee. Jokin hyvä kompromissi toivottavasti löydetään.