Uutiset

Väestönkasvu ja tonttikauppa Janakkalan viime vuoden valopilkkuja

Janakkalan viime vuoden tilinpäätös on alijäämäinen, mutta ei niin paljon, kuin budjettivaiheessa ennakoitiin. Tilikauden tulos oli lopulta 1,3 miljoonaa euroa miinuksella.

Janakkala investoi viime vuonna runsaasti, ja se näkyy pitkäaikaisen lainan ottona – ensimmäistä kertaa noin 20 vuoteen. Lainaa oli viime vuoden lopussa 309 euroa asukasta kohden.

Kunnan viime vuoden suurimmat valopilkut näkyvät asukasluvussa ja tonttikaupassa. Asukasluku kasvoi 144 hengellä ja tontteja myytiin 110 kappaletta.

Myönteistä on sekin, että budjettikuri piti hyvin ja että viime vuoden alijäämä voidaan kattaa vanhoilla ylijäämillä.

Päivän lehti

27.1.2020