fbpx
Uutiset

Vähikkälän sorahakemuksista lähes neljäkymmentä muistutusta

Kyöstilänharjun ympäristö- ja maa-aineslupahakemukset ovat nostattaneet Janakkalan Vähikkälässä paljon vastustusta. Janakkalan kunnan ympäristölautakunnalle jätettiin niistä 38 muistutusta.

Yksi muistutuksen tekijöistä on Vähikkälän väljämä -yhdistys. Sen muistutus ja 19 muuta muistutusta kuljetettiin perille Janakkalan kunnan palvelutoimistoon komeasti kaksikerroksisella Lontoon-bussilla.

-Maanantai oli viimeinen muistutusten jättöpäivä. Bussimme keulassa ja kyljessä oli pari iskulausetta, muun muassa “Ei sorankäyntiä Vähikkälään”, yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Juupaluoma kertoo.

-Lisäksi yksi henkilö on lähettänyt ely-keskukselle esityksen, että tässä sovellettaisiin harkinnanvaraista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Janakkalan kunnan ympäristötarkastaja Silja Suominen sanoo, että lupa-asia ei mene kunnassa eteenpäin ennen kuin yva-asiasta on saatu ratkaisu. Se on odotettavissa ely-keskukselta kuukauden kuluttua.

Niemisen Sora Oy hakee Kyöstilänharjun alueelle maa-ainesten ottolupaa ja ympäristölupaa murskaustoimintaa varten. Otettavan aineksen kokonaismäärä olisi 1,7 miljoonaa kuutiota. (HäSa)

Menot