Uutiset

Vahva vetoomus yhteisvastuun puolesta

Hämeenlinna 2.1.2005

Silminnähden liikuttunut tasavallan presidentti Tarja Halonen keskittyi eilisessä uudenvuoden puheessaan pelkästään Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofiin ja sen seurauksiin. Ratkaisu oli täysin ymmärrettävä. Luonnollista oli sekin, että presidentti piti poikkeuksellisen lyhyen, vain noin seitsemän minuuttia kestäneen uudenvuodenpuheen.

Vuoden 2005 alussa yksilöt, perheet, maailman kansakunnat ja uudenvuoden puheessaan presidentti Tarja Halonen joutuivat kohtaamaan tilanteen, jossa sanat loppuvat, jossa niillä ei ole tavanomaista merkitystä. Myös Halosen puhetta leimasi suuri hämmennys tuhon laajuudesta.

Tarja Halonen kertasi Aasian maanjäristyksen ja sitä seuranneen hyökyaallon alueellisia rajoja ja tuhoja. Koko kansainvälistä yhteisöä koskettavan tapahtuman mittasuhteet paljastuivat vasta vähitellen, painotti presidentti. Tämä pitää paikkansa ja on syytä muistaa silloin, kun Suomessa keskustellaan – jo nyt myös syytellen ja inttäen – tiedonkulun hitaudesta ja uhrien verkkaisesta auttamisesta. Kukaan ei kerta kaikkiaan voinut varautua etukäteen kaikki mittasuhteet ylittävään luonnononnettomuuteen.

Halonen sanoi, ettei pidä tappaa toivoa sydämestä. Suomalaisten on kuitenkin syytä varautua siihen, että Aasian katastrofi on maan suurin rauhanaikainen onnettomuus. Suomen Punaisen Ristin tuhoalueella työskentelevien mukaan yli 200 kadonneesta suomalaisesta tuskin kukaan on enää elossa. Presidentti ilmaisi toistamiseen surunvalittelunsa uhrien omaisille ja läheisille sekä myötätuntonsa loukkaantuneille ja tietoa omaistensa kohtalosta odottaville.

Katastrofialueen asukkaiden ja valtioiden auttamisessa tarvitaan pitkäaikaista kansainvälistä yhteistyötä, sanoi Halonen: maailma on meille yhteinen, sen viime päivät ovat todistaneet. Presidentti asettaa toivonsa ennen muuta Yhdistyneisiin kansakuntiin. YK joutui käynnistämään suuren avustusoperaation ja nyt jos koskaan mitataan kuinka maailmanjärjestö suoriutuu tehtävästä, jota varten sitä myös on kehitetty.

Aasian uhrien ja tuhoalueen avustamisessa kaikki on vasta alussa. Tärkeintä on tässä vaiheessa loukkaantuneiden hoito, uhrien etsintä ja tunnistaminen, jos se suinkin on mahdollista, sekä kulkutautien torjunta. Uutiset ovat keskittyneet kertomaan hyökyaallon välittömästi surmaamien uhrien määrästä. Kun kuolleita on ainakin 150 000, täytyy loukkaantuneita olla satojatuhansia. Syrjäisille tuhoalueille lääkintäapu saapuu monessa tapauksessa liian myöhään.

Ajan myötä painopiste siirtyy katastrofin jälkien korjaamiseen ja jälleenrakennustyöhön. Tuhoalueet tarvitsevat tuekseen pitkäaikaista kansainvälistä yhteistyötä, korosti presidentti Halonen. Lomarannikoille rakennettaneen kansainvälisen pääoman turvin ehkä hyvinkin nopeasti uusia hotelleja. Sen sijaan Indonesian, Sri Lankan, Intian ja Thaimaan köyhien auttamiseksi kaivataan poikkeuksellisen laajaa, yksimielistä ja uhrautuvaista kansainvälistä yhteisvastuun henkeä.

Myös Halosen puhetta leimasi suuri hämmennys tuhon laajuudesta.

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic