Kolumnit Uutiset

Vain hyviä uutisia, kiitos

Sotaa, verta ja ruumiita. Sanomalehtiemme etusivut ja tv:n uutislähetysten suurimmat aiheet ovat usein synkkiä.

Tuttavani puuskahti hiljattain: ”Olen lopettanut lehtien lukemisen, sillä en tahdo enää lukea Ukrainan tilanteesta.”

Hän ei myöskään katso televisiosta uutisia. Internetistä hän lukee sen, minkä tahtoo.

Ratkaisuna ihmisten valikoivaan uutismakuun Yle on kehittänyt mobiilisovelluksen, jossa lukija saa itse valita, millaisia uutisia tahtoo lukea.

Uutiset konflikteista tai politiikasta voi jättää lukematta, ja tilata vain viihteen ja urheilun. Ydinvoiman voi blokata pois, eikä klassisesta musiikista tarvitse kuulla, jos ei ole kiinnostunut. Tai tietenkin myös päinvastoin.

Suuntauksen saattaa kuvitella leviävän muihinkin medioihin.

On ehkä aiheellista kysyä, miksi lehdet sitten päivästä toiseen julkaisevat näitä karmaisevia juttuja.

Jos voisin itse valita, tuskin kirjoittaisin yhtään perhesurmauutista, katastrofijuttua tai analyysia sotatilanteesta.

Kun kuuntelin hiljattain itsemurhan tehneiden nuorten elämäntarinoita, olisin mieluummin sulkenut korvani. Asia mietitytti vielä illalla kotonakin.

Olenko minä kävellyt ohi, tai jättänyt kohtaamatta silloin, kun olisi pitänyt pysähtyä.

Syyllisyys on itse kunkin taakka huonojen uutisten jälkeen.

Oman elämän ahdistuksissa on useimmille tarpeeksi kestettävää. Kun kotona tai töissä odottavat murheet, ei jaksaisi jakaa köyhien pakistanilaisten ahdinkoa.

Silti uskon, että tarvitsemme myös huonot uutiset.

Yhteiskuntafilosofi Theodor Adorno kertoi jo vuonna 1966 Radiokuunnelmassaan Kasvatus Auschwitzin jälkeen:

”Ettei Auschwitz enää toistu, on tähdellisin kasvatukselle asetettavista velvoitteista. Se nousee niin ylitse muiden, että sitä ei uskoakseni tarvitse tai pidä perustella. En voi ymmärtää, että siitä on tähän päivään saakka puhuttu niin vähän. ”

Sama pätee tiedotusvälineisiin. Jos asioista ei puhuta, voi syntyä uusi Auschwitz meidän tietämättämme. Käytännössä Pohjois-Koreassa tällainen tilanne on päällä tälläkin hetkellä. Kukaan ei tiedä, mitä maassa tapahtuu, eikä media ole vapaa siitä kertomaan edes paikallisille.

Itsensä voi myös vapaaehtoisesti sulkea omaan henkilökohtaiseen Pohjois-Koreaansa, jossa pahasta ei ole tietoa.

Jos ei tiedä, ei voi toimia. Jos et olisi seurannut uutisia vuoteen, et uskoisi kenenkään Ukrainassa tarvitsevan apua. Et tietäisi Krimillä kotinsa jättäneistä ihmisistä, jotka vain parin tunnin lentomatkan päässä ovat menettäneet kaiken.

Tai niistä suomalaisista, jotka turvaverkon pettäessä päätyvät epätoivoisiin tekoihin vaikkapa naapuriovellasi.

Tyytyväisyys on mukava, mutta petollinen tila.

Huono uutinen saa sinut välittämään lähimmäisestäsi hieman enemmän. Silloin se on tehnyt tehtävänsä.

Vaikka sanomalehden voi selata läpi nopeasti, ainakaan toistaiseksi sen sivuja ei voi jättää täysin katsomatta kokonaisuutta selatessaan.