Kolumnit Uutiset

Vain kriisitietous katosi, talouskriisi ei

Suomessa eletään ihan niin kuin talouskriisi olisi kadonnut.

Kadonnut on kuitenkin vain kriisitietous.

Taloutemme kestävyydessä on yhä miljardien aukko, eikä sitä näillä näkymin kyetä kuromaan kiinni. Se onnistuu vain vahvan vientivetoisen talouskasvun kautta.

Ihan niin kuin tapahtui 1990-luvun lamasta noustaessa.

Silloin meillä oli valtavin harppauksin kasvava Nokia, joka nousi vajaassa vuosikymmenessä kännykkäbisneksen ykkösbrändiksi maailmassa. Tänään jättiyhtiö menettää markkinaosuuksiaan, miljardivoitot ovat kääntyneet tappioiksi ja väkeä vähennetään tihenevään tahtiin.

Nyt odotetaan uusia nokioita. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Pelikeksinnöt Rovion tapaan ovat loistavia innovaatioita, mutta eivät pelasta Suomen taloutta. Ne ovat huippumenestyksen jälkeenkin kuin pisara Itämeressä Nokiaan verrattuna.

Suomen taloudessa on tapahtunut valtava harppaus huolestuttavaan suuntaan vuosikymmenessä. Parhaiten kehitys näkyy kauppa- ja vaihtotaseen muutoksissa. Kun vuonna 2002 vaihtotaseen ylijäämä oli 12 miljardia euroa, kääntyi luku viime vuonna miinukselle. Miinuksella on myös kauppatase, joka mittaa tuotujen ja vietyjen tavaroiden arvoa.

Vaihtotase sisältää kauppataseen lisäksi palvelujen ja rahaliikenteen tulonsiirrot Suomen ja ulkomaiden välillä.

Nyt eivät siis velkaannu vain kunnat ja valtio vaan kansakunta kokonaisuutena.

Kehitykseen on yksiselitteinen syy: Suomen vientiteollisuus ei ole kyennyt nousemaan vuoden 2009 taantuman jälkeen läheskään sille tasolle, missä se ennen taantumaa oli.

Nokian ongelmien lisäksi luvuissa painavat paperi- ja sellutehtaiden alasajot. Suomesta on kadonnut lyhyen ajan sisällä toistakymmentä tuotantoyksikköä.

UPM, Stora Enso jne. vievät tehtaitaan lähemmäs kasvavia markkinoita. Syitä muuttoon löytyy myös tuotantokustannuksista. Muun muassa Aasiassa ja Brasiliassa energia, raaka-aine ja työvoima ovat hinnaltaan murto-osan siitä mitä Suomessa. Muualla ympäristönormitkin ovat ratkaisevasti meitä löyhemmät.

Muualle muutto on niin houkuttelevaa, ettei edes negatiivinen julkisuus hidasta siirtymistä. Esimerkiksi Stora Enso on kirosana niissä Kiinan maaseutukylissä, jossa yhtiön puupellot kasvavat.

Jos on ollut tehtailla imua muualle, on tullut myös työntöä valtion suunnasta. Teollisuuttamme rasitetaan ylimääräisillä energiaveroilla ja savupiipputeollisuudesta puhutaan menneessä aikamuodossa pohtimatta lainkaan sitä, onko meillä varaa tähän.

Jo nyt nähdään, ettei ole. Uutta uljasta ja kestävää taloutta ei ole syntynyt suljettujen tehtaiden tilalle. On pieniä puroja kuten Googlen konesalit, mutta suurta virtaa ei niistä synny, kuten ei bioenergiastakaan.