Uutiset

Väkevä Kerava musersi PuB:n

Koripallon miesten eteläisen alueen kakkosdivisioona pelattiin hämäläisittäin päätökseensä Seminaarin koululla, jonne vastustajaksi saapui sarjataulukon nelospykälästä pitelevä Keravan Kori-80. Herrasmieshengessä mutta toki totisesti mitelty molemmille merkityksetön kamppailu päättyi murskatulokseen 68–92.

Yhdeksänmiehinen vierailija jyräsi avausneljänneksellä. Äänekkään vierasfanijoukon sytytti eritoten donkki, jolla Kerava iski johtolukemiksi jo 20–3. Vahva ja urheilullinen Kori-80 ei antanut armon armoa kummassakaan kenttäpäädyssä: hyökkäyksessä kolmen pisteen heitot löysivät maalinsa ja puolustuspäässä hämäläiset puserrettiin uuvuksiin. Jakso päättyi lukemiin 11–25, ja sen tahmeutta kuvastaa tilasto, joka kertoo, että PuB teki kymmenessä minuutissa vain kaksi pelitilannekoria – loput seitsemän pistettä syntyivät vapaaheittoviivalta.

Toinen neljännes oli PuB:lle pirteämpi. Ottelussa komeat 25 pistettä pussittanut Lassi Utrio löysi heittojyväsensä, ja kakkosjoukkueesta edustukseen nostettu Tuukka Mutta onnistui niin ikään. Puoliajalle poistuttiin kutkuttavassa tilanteessa 32–40.

Jälkimmäisellä puoliskolla Kerava pani hurlumhei-vaihteen silmään ja karkasi tavoittamattomiin. PuB kaatui kauden ennätysyleisön edessä väsyneesti pyristellen, ja kahdentoista joukkueen sarjansa viimeistä edelliseksi jäänyt hämäläisjoukkue pelaa ensi kaudella sarjatasoa alempana, 3. divisioonassa. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020