Uutiset

Väkivaltaa ei tarvitse sietää

Helsingin kaupunkiliikenteen bussinkuljettajat saivat tarpeekseen heihin kohdistuneesta väkivallasta. Kuljettajien mitta täyttyi, kun nuorisojoukko pahoinpiteli viime viikonloppuna bussikuskin tehohoitoon.

Ellei Helsingin Seudun Liikenne Oy ja bussiyritykset kykene uskottavasti parantamaan kuljettajien työturvallisuutta, perjantai- ja lauantai-iltojen myöhäiset vuorot jäävät tyystin ajamatta.

On käsittämätöntä, että Suomessa työntekijän on pelättävä henkensä puolesta tehdessään työtään. Bussikuskit ovat yksi, mutta ei edes ainoa ammattiryhmä, joka kohtaa väkivaltaa. Sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on jo vuosia sitten palkattu vartijat työntekijöiden ja potilaiden turvaksi. Fyysinen väkivalta ei ole enää vierasta sosiaalitoimistojen palvelutiskeilläkään.

Myös monissa viikonlopun ilta- ja yöjunissa on ajoin levotonta eikä matkustusturvallisuudesta saati -mukavuudesta voida juurikaan puhua. Junissa ainakin toistaiseksi konduktöörit pitävät yllä järjestystä, mutta bussien kuljettajat työskentelevät yksin.

Pääkaupungin bussinkuljettajien vaatimuksiin ollaan suostumassa. Vartijoiden partiointia lisätään levottomiksi tiedetyillä pysäkeillä ja bussireiteillä. Helsingin seudun bussireitistö on kuitenkin niin laaja, ettei aukotonta vartiointia voida mitenkään järjestää. Ajatus siitä, että jokaisessa häiriöalttiissa bussissa olisi oma vartijansa, on käytännössä mahdoton. Kysymys on henkilöresursseista ja ennen muuta kustannuksista.

Jokainen vartija lisää kustannuksia, jotka viime kädessä pitäisi sälyttää matkan hintaan. Toinen vaihtoehto on, että kaupunki palkkaa vartijat ja maksaa heidän palkkansa kaupunkilaisilta keräämillään veroilla. Ei kuulosta oikein hyvältä.

Bussinkuljettajien turvallisuutta voidaan lisätä esimerkiksi turvaseinin ja kameravalvontaa tehostamalla. Ne eivät kuitenkaan takaa työrauhaa.

Näkyvän vartioinnin tehostaminen saattaa hetkeksi kohentaa kuljettajien työturvallisuutta, mutta kestäväksi ratkaisuksi siitä tuskin on. Mieletön väkivalta on oire, joka kielii nuorten pahasta olosta. Jos kadut todella halutaan rauhoittaa, pitäisi olla keinoja ja voimavaroja puuttua väkivallan syihin, nuorten pahoinvointiin.

Alkoholi, huumeet, lääkkeet tai niiden sekakäyttö ovat valitettavan yleisiä aineita vapaa-ajan vietossa. Niitä on ikään katsomatta helposti saatavissa kaikkina vuorokauden aikoina.

Nuorten juurettomuus ja syrjäytyminen ovat vakavia ja kaiken aikaa kasvavia yhteiskunnallisia ongelmia. Häiriökäyttäytymisen ehkäisy ja sen seurausten hoito sälytetään mieluusti yhteiskunnan harteille. Poliisien ja vartijoiden lukumäärä ei kuitenkaan ratkaise ongelmia, ennen muuta nuorten vanhemmilla, kodeilla on vastuunsa.

Vastuullinen vanhemmuus ei ole läheskään jokaiselle isälle ja äidille itsestään selvä asia. Jos se unohtuu, katu kyllä kasvattaa, mutta omilla ankarilla menetelmillään, joiden tulokset eivät ole rohkaisevia.