Uutiset

VaLePa vei odotetusti miesten cup-voiton

Tulikivenkatkuisessa välierässä lauantaina Hurrikaani-Loimaan kaatanut Vammalan Lentopallo oli sunnuntaina Elenia-areenassa kahden päivän upean lentopallon Suomen cupin lopputurnauksen huipentaneessa miesten finaalissa odotetun kova. Avauserän hävinnyt VaLePa nousi entisen monivuotisen maajoukkueen ykköspassarin Mikko Eskon johdolla 3–1 (21–25, 25–16, 25–20, 25–18) -voittoon.

Eskolle voittaminen maistui. Edellisen kerran hän pääsi juhlimaan Suomen cupin voittoa vuonna 1997 Keski-Savon Paterin riveissä. Cup-voittojen väliin mahtuu toki mittava ammattilaisura Euroopan kovimmissa lentopallosarjoissa.

– Titteleitä on Suomessakin kuitenkin tarjolla vain kaksi kauden aikana, eikä niitä ole hirveän helppoa voittaa, kuten kaikki tietävät. Minulle voittoja ei ole viime vuosinakaan juuri tullut, joten älyttömän hienolta tuntuu. Olen tullut takaisin koti- ja kasvattajaseuraani VaLePaan pelaamaan ja koko ajan ollut tavoitteena, että jotain pitää VaLePalle voittaa. Nyt on ensimmäinen titteli tullut, joten tästä on ihan mukava lähteä eteenpäin jahtaamaan mestaruutta, tänä vuonna 39 vuotta täyttävä passari sanoi.

Eskon mukaan voitto ei irronnut Elenia-areenassa helpolla.

– Peli lähti oikeastaan tosi hyvin käyntiin. Kentällä oli hyvä ja paljon rennompi fiilis kuin eilen. Sitten erä kuitenkin kääntyi Pielavedelle, ja pelaaminen ei tuntunutkaan enää niin helpolta. Eränumerot olivat loppujen lopuksi aika selvät, mutta jouduimme tekemään koko ajan ihan tosissamme hommia. Oli hyvä, ettei tasomme sitten kuitenkaan laskenut missään vaiheessa, Esko arvioi.

Vastustajaa pelintekijä kehui.

– Sampo on ollut meille vaikea vastustaja ja oikeastaan olisimme mieluummin toivoneet Tiikereitä finaaliin. Sampo pelaa hyvää torjunta-hyökkäyspeliä, eikä sen tasokaan hirveästi heittele. Sen kanssa pitää olla koko ajan tarkkana. Sampo on heti iholla, jos omaan peliin tulee pienikin repsahdus, Esko mietti.

Sampon päävalmentaja Jukka Tuovisen mukaan VaLePa pelasi loppuottelussa tasaisen ja hienon esityksen.

– Taso pysyi kovana koko ajan ja siitä ratkaisu tänään oikeastaan syntyikin. Ensimmäisessä erässä saimme loppuun hyvän jakson varsinkin jatkopallohyökkäyksissä. Hävisimme kuitenkin tämän päivän lentopallon isoissa osa-alueissa eli syöttöpelissä ja sitä kautta myös vastaanotossa. Tason ailahtelu oli asia, jossa VaLePa oli koko ajan parempi, Tuovinen mietti.

Omiensa syöttöön Tuovinen ei ollut tyytyväinen.

– Esko pääsi pyörittämään peliä. Tiesimme suurin piirtein, mistä hyökkäys tulee, mutta tempo on niin valtavan kova – ylivoimaisesti kovin tässä sarjassa – ettei meillä ollut oikeastaan saumaa. Liian isoja valintoja jouduimme torjuntapuolella tekemään. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

19.1.2020