Uutiset

Välimeren rannoilla yhä levotonta

Välimeren rannoilla kuohuu, on kuohunut jo melkoisen tovin. Noin vuosi sitten alkanut liikehdintä sen etelärannalla on kaatanut jo monta hirmuhallitsijaa, osan verettömästi, mutta osan erityisen väkivaltaisesti.

Meren pohjoisrannalla puolestaan riehuu talouskriisi. Kreikkaa on yritetty EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston ponnistuksin elvyttää, mutta merkkejä sairaan elpymisestä ei ole ollut toistaiseksi havaittavissa. Talouskriisi on levinnyt myös Italiaan, jonka pitkäaikainen pääministeri Silvio Berlusconi erosi vasta sitkeän viivyttelyn jälkeen. Nyt maata johtaa virkamieshallitus, jonka ensisijaisena tehtävänä on nostaa talous jaloilleen.

Talouden epävarmuus on noussut maihin myös Välimeren saarivaltioihin. EU-komissio on nimennyt Välimeren saaret Maltan ja Kyproksen valtioiksi, joiden taloustilanne edellyttää erityistä huomiota.

Talouskriisejä tulee ja menee ja ne muokkaavat ne läpikäyneitä yhteiskuntia, mutta ei niin syvältä ja pitkäkestoisesti kuin poliittiset myllerrykset.

Pohjoisafrikkalaiset Marokko, Tunisia, Algeria, Libya ja Egypti ovat maita, joita on vuosikymmenet hallittu rautaisin ottein. Kansalaisoikeuksia tai demokratiaa ei ole ollut puhumattakaan tasa-arvosta. Kansannousuissa juuri nämä asiat ovat olleet kumouksellisten pääteemoja heidän hyökätessään vallanpitäjiään vastaan.

Vanhat valtiaat on nyt syrjäytetty, mutta esimerkiksi Egyptissä ja Libyassa sisäpoliittinen tilanne on kaikkea muuta kuin vakiintunut. Väkivaltaiset, kymmeniä kuolonuhreja vaatineet mellakat Egyptissä ovat levinneet jo Kairon ulkopuolelle. Kansa osoittaa raivoisasti mieltään maata hallitsevaa sotilasneuvostoa kohtaan, eikä vihaa hillitse edes tällä viikolla järjestettävät vaalit, jotka ovat ensimmäiset sitten presidentti Hosni Mubarakin syrjäyttämisen.

Erityisen tulenarka tilanne on myös Libyassa. Diktaattori Muammar Gaddafin kukistumisen jälkeen maa etsii uutta suuntaansa. Libyan yhteiskunta ei ole vielä poliittisesti järjestäytynyt, vaan valtaan pyrkivät toisilleen vihamieliset heimot ja klaanit. Kansalla on vallankumouksen myötä paljon aseita, jotka mahdollistavat vakavat aseelliset yhteenotot. Ensimmäinen tavoite maan olojen rauhoittamiseksi olisi kerätä aseet pois, mutta tehtävä on väliaikaishallinnolle vaikea, ellei peräti mahdoton.

Libyan diktaattorin kaatamiseen osallistui myös kansainvälinen yhteisö. Naton pommittajat moukaroivat kuukausien ajan hirmuhallinnon strategisia kohteita. Tuolloin puhuttiin sodan jälkeen käynnistettävästä humanitaarisesta operaatiosta. Siitä ei ole hetkeen kuulunut mikään, mikä kielii maan olojen olevan niin sekasortoisessa tilassa, etteivät edes kansainväliset rauhanturvaajat tohdi vielä Libyaan lähteä.

Kriisitilanteessa ääri-islamistiset voimat saattavat huomata tilaisuutensa tulleen, mikä tietäisi kuoliniskua orastavalle demokratialle.