Uutiset

Välitunti onkin sporttispurtti

Jalkapallot eivät Riihimäen kouluilla pääse kasvamaan sammalta edes välitunneilla. Liikunnanohjaaja Katja Koukkula juoksuttaa lapsia pallon perässä, kirittää ja innostaa niin reippaasti, ettei lapsilta lopu energia ennen nukkumaan menoa. Kännykkäpelit jäävät sähäkän menon jalkoihin.

Katja Koukkula on Nuoren Suomen Silja Spurt -lahja Riihimäelle. Kaupungin koulutoimi kiirehti anomaan valtakunnallista iltapäiväkerhoille tarkoitettua liikunnan kannustinrahaa ja pääsi kannustinta saaneen 21 onnekkaan paikkakunnan joukkoon. Kun kaupunki tuplasi Silja Spurt -kannustinrahan, käytössä on nyt 16 000 euroa, jolla Koukkula pystyy kiertämään kouluilla kahdeksan kuukautta.

– Aamupäivisin olen vuoroin kaupungin kymmenen koulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden parissa. Iltapäivisin jatkan oppilaiden kanssa iltapäiväkerhoissa. Annan opettajille lajitietouttani ja -taitojani liikuntatuntien avuksi. Iltapäiväkerhoissa vedän liikuntahetkiä, kertoo Koukkula.

Kolmen lapsen äitinä Koukkula on työnsä lisäksi seurannut myös sivusta lasten liikuntatottumuksia. Liikkumisen halu näyttää kuihtuvan huolestuttavasti. Lapset eivät enää edes jaksa kävellä pitkää matkaa, saati sitten juosta.

Mitä aikuiset sitä myös lapset

Kun lapset pääsevät vaikka yleisurheiluharkkoihin innokkaan aikuisen kanssa, aikuisen energia tarttuu. Koukkula muistuttaa aikuisen roolimallin tehokkuudesta. Äiti, isä, valmentaja, kerhonvetäjä ja opettaja – kaikki ovat lapselle esimerkkejä. Kun isä juoksee täysillä, lapsi juoksee myös ja riemuitsee huomatessaan kuinka hyvin homma onnistuu. Kun valmentajalla on urheiluvaatteet, lapsikin vaatii samanlaiset. Kun opettaja menee suihkuun, lapsi menee perässä.

Koukkula uskoo kerran viikossa koululla käyvän liikunnanohjaajan herättelevän lapsista esiin patteripuput, joilla riittää energiaa pitkään. Iltapäiväkerhossa liikunnassa muistetaan kuitenkin pitää koulupäivän jälkeen rauhallinen lepotauko. Koukkula ei pakota liikkumaan, vaan innostaa lapset itse haluamaan hauskoihin leikkeihin, yleisurheiluun ja joukkuepeleihin.

Riihimäellä liikunta on jo pitkään ollut tärkeä osa iltapäivätoimintaa. Kaupungin 14 kerhon 240 lasta pääsevät nyt Koukkulan kanssa ammattilaisen ohjaukseen. Samalla Koukkula antaa myös kerhojen vetäjille vinkkejä erilaisista liikuntamuodoista, joita kerhoissa voidaan käyttää päivinä, jolloin hän ei ole paikalla.

Päivän lehti

26.5.2020