Uutiset

"Valko-Venäjälle tulee miespresidentti" – Euroopan kummajaiselle on tiedossa kuudes kausi Lukashenkoa elokuun vaaleissa

Aleksandr Lukashenko syrjäytti hiljan itsenäistyneessä maassa pääministerivallan vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Neuvostoaikojen kolhoosinjohtaja Lukashenko on voittanut ylivoimaisesti kaikki Valko-Venäjällä pidetyt presidentinvaalit. Koronakesänäkin oppositio liikehtii, mutta itsevaltainen presidentti voittaa vaalit 9. elokuuta tutusti: pidätyksillä ja pelottelemalla.
Valko-Venäjän valevaaleissa on oikeiden vaalien piirteitä. Opposition tukijat jonottivat kaasunaamiot päässä tilaisuutta jättää allekirjoitus mahdollisen ehdokkaansa puolesta Minskissä viime sunnuntaina. Kuva: epa08456154
Valko-Venäjän valevaaleissa on oikeiden vaalien piirteitä. Opposition tukijat jonottivat kaasunaamiot päässä tilaisuutta jättää allekirjoitus mahdollisen ehdokkaansa puolesta Minskissä viime sunnuntaina. Kuva: epa08456154

Sillä välin, kun entinen kolhoosinjohtaja Aleksandr Lukashenko on johtanut Valko-Venäjää, Suomessa on nähty Martti Ahtisaaren, Tarja Halosen ja Sauli Niinistön presidenttikaudet. Yhdysvalloissa on ollut neljä presidenttiä, ja Venäjälläkin ainakin näennäisesti kolme: Boris Jeltsin, Vladimir Putin ja tovin Dmitri Medvedev.

Yhdeksäs elokuuta Valko-Venäjällä pidetään presidentinvaalit, jotka ovat vääristelyssään lähinnä seremoniallinen tapahtuma. Itsevaltainen johtaja Lukashenko ”pyrkii” vaaleissa kuudennelle kaudelle.

Vaaleihin on tuttuun tapaan rekisteröity myös muita ehdokkaita, mutta jäljet pelottavat. Vuoden 2010 vaalien demokraattiehdokas Mikola Statkevitsh pantiin kuudeksi vuodeksi vankilaan joukkokokousten järjestämisestä, eikä häntä hyväksytty ehdokkaaksi tämän vuoden vaaleissa.

Kautta Lukashenkon vuosien useat oppositiopoliitikot ja heidän puolisonsa ovat joutuneet pidätetyiksi tai häirityiksi.

Vauraat naapurit vertailukohtina

Valko-Venäjän pitäminen rautaisessa otteessa on kuitenkin muuttunut aiempaa hankalammaksi. Reilun 9,4 miljoonan asukkaan maa sijaitsee itäisen Euroopan sydämessä EU-maiden Latvian, Liettuan ja Puolan ympäröimänä. Etelänaapuri on sananvapauden ja yllätyksellisen demokratian saavuttanut Ukraina.

Sosiaalinen media ja etenkin YouTube tarjoavat valkovenäläisille kanavan purkaa tyytymättömyyttään yhdessä. Yksi näiden vaalien ilmiöistä on Sjarhei Tsihanouskin suosittu vlogi nimeltään Strana dlja Zhizni (”Elämiseen sopiva maa”).

Vlogaaja olisi asettunut ehdolle presidentinvaaleissa, mutta hänet pidätettiin 15 vuorokaudeksi ”osallistumisesta joukkokokoukseen”. Vankilassaolon aikana vaimo Sviatlana yritti allekirjoittaa ehdokasasiakirjat miehen puolesta, mitä keskusvaalilautakunta ei sallinut vedoten lakiin.

Itsevaltias Aleksandr Lukashenko on Euroopassa huonossa huudossa. Niin on monin paikoin myös Unkarin pääministeri Viktor Orbán, joka vieraili Minskissä 5. kesäkuuta. Kuva: epa08466473
Itsevaltias Aleksandr Lukashenko on Euroopassa huonossa huudossa. Niin on monin paikoin myös Unkarin pääministeri Viktor Orbán, joka vieraili Minskissä 5. kesäkuuta. Kuva: epa08466473

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Lidija Jermoshina on ollut virassaan lähes koko Lukashenkon pitkän vallan ajan.

Lukashenkolle aina 75–84 prosenttia

Vuonna 1994 venäjää puhuva Lukashenko nousi valtaan uuden perustuslain turvin ja voittamalla hajanaisen itsenäisyysmielisen leirin. Lukashenkon ääniosuus oli 45 prosenttia, kun paras vastaehdokas sai 17.

Tätä ensimmäistä vaalitulosta pidetään vielä suhteellisen totuudenmukaisena. Toisella kierroksella Lukashenko keräsi 80 prosenttia.

Haaveet demokratiakehityksestä ja aidosta parlamentarismista voitiin unohtaa. Valkovenäjän kielen asema ei alkanut vahvistua monen toiveista huolimatta.

Vuoden 1996 kansanäänestyksellä Lukashenko muutti perustuslakia ja pidensi kautensa vuoteen 2001. Silloin ensimmäisellä kierroksella tuli 75 prosenttia. Vuonna 2004 Lukashenko poistatti kansanäänestyksessä presidenttikausiensa määrän rajoitukset laista.

Opposition kannattajat uhmaavat Lukashenkoa myös käyttämällä julkisesti suojamaskeja, vaikka presidentti pitää sitä hysteriana. Nimiä kerättiin Minskissä ehdokkaaksi pyrkivän oppositiopoliitikon puolesta. Kuva: epa08456164
Opposition kannattajat uhmaavat Lukashenkoa myös käyttämällä julkisesti suojamaskeja, vaikka presidentti pitää sitä hysteriana. Nimiä kerättiin Minskissä ehdokkaaksi pyrkivän oppositiopoliitikon puolesta. Kuva: epa08456164

Vuonna 2006 Lukashenko voitti jo 83 prosentilla äänistä. Vuonna 2010 suosio notkahti ”vain” 80 prosenttiin, mutta vuonna 2015 se olikin sitten 84 prosenttia.

Lukashenkosta käytetään lempinimeä ”batka” eli isäukko, mikä voi olla hellittelevää tai ivallista.

Käytämme Lukashenkon nimestä sen venäjänkielistä kirjoitusasua. Valkovenäjän kielestä nimi taipuisi muotoon Aljaksandr Lukashenka. Lukashenkon kaudella valkovenäjän kielen vaaliminen on jäänyt ennen muuta opposition ja kulttuuripiirien huoleksi.

Kuin koronavirusta ei olisikaan

Koronavirukseen Lukashenko reagoi ylimielisyydellä: lopettakaa hysteria, ei siihen kukaan Valko-Venäjällä kuole.

Kun muu Eurooppa – Ruotsia lukuun ottamatta – sulki normaalin elämän epidemian taltuttamiseksi, Lukashenko pelasi jääkiekkoa ja valkovenäläiset kävivät katsomassa maan keskeytymättömän jalkapalloliigan otteluita. Kun Venäjällä toisen maailmansodan voitonparaatia lykättiin, Minskissä se pidettiin maskittomin kasvoin.

Roman Golovtshenko on presidentti Lukashenkon valinta Valko-Venäjän uudeksi pääministeriksi. Aiemmin hän toimi valtion sotilasteollisuuden puheenjohtajana. Kuva: epa08465930
Roman Golovtshenko on presidentti Lukashenkon valinta Valko-Venäjän uudeksi pääministeriksi. Aiemmin hän toimi valtion sotilasteollisuuden puheenjohtajana. Kuva: epa08465930

Uudistuksia Lukashenkon on ollut vaikea luvata. Tällä viikolla hän vaihtoi Valko-Venäjän pääministerin ja muut ministerit, mutta hallituksella ei ole suurta valtaa maassa, jota on kuvattu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi.

– Tänään ei ole aika rikkoa asioita. Ei ole edes aika rakentaa. Tänään on välttämätöntä suojata se, mikä on jo rakennettu, vakauden takaajana esiintyvä Lukashenko sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan vaihdettuaan pääministerin.

Lukashenkon lausunnot ovat usein eurooppalaiseen korvaan kuin toiselta aikakaudelta.

Väkijoukon edessä Lukashenko torjui ajatuksen naispresidentistä sanoen:

– Meille tulee presidentiksi mies.

Valko-Venäjä

Noin tuhat presidentti Aleksandr Lukashenkoon tyytymätöntä ihmistä piti Minskissä mielenosoituksen toukokuun lopussa. Osallistujia pidätettiin, ja Lukashenko ilmoitti kieltävänsä uudet protestit ennen 9. elokuuta pidettäviä presidentinvaaleja.

Lukashenko on voittanut kaikki presidentinvaalit sen jälkeen, kun maa itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ennen Lukashenkon valtaannousua 1994 maan tärkein päättäjä oli pääministeri.

Lukashenko edustaa neuvostoliittolais-venäläismielistä politiikkaa samalla, kun hän esiintyy itsenäisyyden ja vakauden ainoana takuumiehenä.

Maansa eurooppalaisittain kehnosta taloudesta ja kansan mielenosoituksista Lukashenko syyttää yleensä amerikkalaisia.

Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän sille ”ystävyyden perusteella” toimittamista öljystä ja kaasusta. Suora putkisto takaa markkinoita halvemman hinnan.

Uusinta Venäjän öljysopimusta Lukashenko ei heti allekirjoittanut. Maalle on tilattu myös öljylasti Yhdysvalloista. Ensimmäinen sitä kuljettava tankkeri saapui perjantaina Liettuaan Klaipedan satamaan.

Päivän lehti

13.7.2020