Uutiset

Vallankumous tuli junassa Venäjän länsirajalle

Tasan sata vuotta sitten V.I. Lenin saapui Suomen suuriruhtinaskunnan länsirajalle Tornioon vallankumous mielessään. Rajalla häntä odotti tylyäkin tylympi kohtelu. Jälkipolvilla riittää jossiteltavaa siinä, mitä kaikkea olisi voinut jäädä tapahtumatta, jos Leniniä ei olisi päästetty rajan yli.

Vladimir Uljanov, ikä 57. Saapuu Tukholmasta. Kansallisuus venäläinen.

Nimiluetteloon poliittisista emigranteista, jotka palasivat ulkomailta Venäjälle junalla numero 353, kirjattiin kustakin matkustajasta vain keskeisimmät tiedot. Uljanovin kohdalla niistäkin puolet menivät väärin: Tosiasiassa hän oli lähtenyt matkaan Sveitsin Zürichista. Ikää hänellä oli vasta 46 vuotta. Viikkoa myöhemmin tulisi täyteen 47.

Uljanov itse oli ilmoittanut syntymäaikansa rajalla täyttämässään kyselykaavakkeessa oikein. Ammatikseen hän oli ilmoittanut journalistin. Sekin oli oikeastaan totta – oli hän elämänsä aikana toimittanut lehteäkin.

Venäjänkielinen nimiluettelo hakattiin paperille kirjoituskoneella Torniossa, Venäjään kuuluneen Suomen suuriruhtinaskunnan länsirajalla. 

Oli 15. huhtikuuta 1917. Listan laatineet venäläiset merkitsivät päivämääräksi juliaanisen kalenterin mukaisen huhtikuun toisen, vaikka Suomessa käytettiinkin gregoriaanista kalenteria.

Kotiinsa pyrkivät maanpakolaiset eivät voineet olla varmoja siitä, miten heidän rajalla kävisi. Etenkin yhdellä heistä oli syytä huoleen. 

Vladimir Iljitš Uljanov, jonka maailma muistaa paremmin nimellä  V.I. Lenin, matkusti tekemään vallankumousta.

Keväällä 1917 Venäjä oli sekasortoisessa tilassa. Eurooppa kävi ensimmäistä maailmansotaa, joka Venäjällä oli johtanut keisarinvallan kukistumiseen helmikuun vallankumouksessa.

Väliaikainen hallitus oli ilmoittanut armahtavansa poliittiset maanpakolaiset. Viesti oli tavoittanut myös Sveitsissä pakoilleen bolševikkijohtaja Leninin, ja hänen paluutaan oli ryhdytty valmistelemaan kiireen kaupalla.

Oli nähtävissä, että Leninin paluu sotkisi kuvioita liberaalihallituksen johtamassa, sotaa käyvässä maassa. Venäjän liittolaiset Ranska ja Britannia eivät olleetkaan suostuneet myöntämään Leninille lupaa läpikulkuun.

Sen sijaan Venäjää vastaan sotivan Saksan suunnitelmiin Leninin paluu sopi. Saksa uskoi, että bolševikkivallankumous johtaisi Venäjän irtautumiseen sodasta, ja antoi Leninin seurueineen matkustaa maan halki junassa – teko, jota Winston Churchill myöhemmin kutsui ”ruttobakteerin viemiseksi Venäjälle”.

Sodan riehuessa Euroopassa käytännössä ainoa reitti Länsi-Euroopasta Venäjälle kulki Perämeren pohjukan kautta. Sinne suuntasi myös Leninin seurue.

Torniosta ja Haaparannasta oli tullut sodan aikana Euroopan neulansilmä, jonka läpi Venäjälle tai sieltä pois matkustavat pujottautuivat. 

Siitä kulkivat kuninkaalliset, vaihdettavat sotavangit ja kaikki siltä väliltä.

Rautatiesiltaa Tornion ja Haaparannan välillä ei vielä ollut. Junalla matkustavien oli kerättävä kimpsunsa ja kuljettava kaupunkien väli muilla kyydein. Talvisin matka taittui jään yli rekikyydillä.

Leninin täyttämä kyselykaavake ja viranomaisten laatima matkustajaluettelo ovat säilyneet tähän päivään. Kaikki muu rajanylitykseen liittyvä tieto on hatarampaa ja hajallaan eri ihmisten muistelmissa.

Kun Lenin lähti Haaparannasta kohti Venäjää, oli kalsea pakkasaamu. Tornionjoki oli yhä jäässä. Reilun kolmenkymmenen hengen seurue pakkautui viiteentoista rekeen, ja hevoset lähtivät vetämään heitä joen yli.

Tornion rautatieaseman katolla liehui punainen lippu, joka näkyi jäälle asti. Siitä Usievitš-niminen nuorempi bolševikki muisti, että hänellä oli laukussaan pienempi punalippu. Kun Leninin reki ajoi hänen ohitseen saattueen kärkeen, hän työnsi lipun Leninin käteen. Niin tämä maanpakolainen palasi kotiin punalippu päänsä päällä liehuen.

Venäläisiä matkajärjestelyissä auttanut ja matkalle mukaan lähtenyt sveitsiläinen Fritz Platten oli aiemmin huomauttanut Leninille siitä mahdollisuudesta, että tämä joutuisi heti rajalle saapuessaan pidätetyksi. Bolševikkijohtaja ei suinkaan ollut vallanpitäjien näkökulmasta ongelmaton henkilö.

Lenin oli vastannut Plattenille luottavansa omiinsa, sillä nämä tiesivät kyllä, että bolševikeista tulisi ”kelpo isäntiä taloon”.

Jos Torniossa olisi ollut vastassa vain venäläisiä sotilaita, Lenin olisi todennäköisesti saanut innostuneen vastaanoton. Rajalla työskenteli kuitenkin venäläisten apuna liittolaismaa Britannian upseereita. He ottivat seurueen vastaan äärimmäisen töykeästi.

Rajatarkastuksesta tuli pitkä ja perusteellinen. Lenin riisutettiin. Sen jälkeen hänen kerrotaan purskahtaneen nauruun ja todenneen, että eipä mitään arveluttavaa löytynytkään.

Lenin joutui kerta toisensa jälkeen selittämään kuulustelusta vastanneelle brittiupseerille, kuka oli ja mistä tuli. Seurueen matkatavaroita tutkittiin pitkään ja hartaasti, lastenkirjoja myöten.

On toinenkin versio. Sen mukaan Leninin kuulustelusta vastannut rajavirkailija olisi ollut amerikkalainen. Hänen kollegansa olisi lähettänyt oikeusministeri Aleksandr Kerenskille sähkeen, jossa hän olisi tiedustellut, aiottiinko Lenin todella päästää rajan yli – ja saanut vastauksen, jonka mukaan ”demokraattinen Venäjä ei estäisi kansalaistensa pääsyä kotimaahansa”.

Olipa rajavirkailija kuka tai minkä kansallisuuden edustaja tahansa, hän yritti pelata aikaa. 

Päivän ollessa jo illansuussa hän joutui lopulta toteamaan, että syytä estää Leninin pääsyä kotimaahansa ei löytynyt. Seurue saattoi jatkaa matkaansa.

Torniosta etelään suunnanneen junan lähtö venähti iltaan, ilmeisesti juuri pitkittyneen rajatarkastuksen vuoksi. Hieman kahdeksan jälkeen illalla Lenin lähetti sisarilleen Pietariin (tuolloin virallisesti Petrograd) sähkeen. Siinä hän ilmoitti saapuvansa myöhään seuraavana iltana.

Asemalta Lenin sai ostettua Pravda-lehden viimeisimmän numeron. Hän kiihtyi luettuaan uutisen, jonka mukaan hänen luottamustaan nauttinut, bolševikkeja edustanut poliitikko Roman Malinovski
oli paljastunut keisarin salaisen poliisin Ohranan agentiksi.

Leninin kerrotaan kironneen Pravdan äärellä myös lehden näkökantoja, joita hän piti liian sovinnollisina. Leninin mielestä vallankumousta piti ehdottomasti jatkaa.

Tämän näkemyksensä Lenin toi julki myös asemalla pitämässään puheessa. Asematyöläisenä Torniossa työskennellyt sosiaalidemokraatti Kaarlo Brusila kertoi kirjoittamassaan muistelmapätkässä, että tieto Leninin tulosta oli levinnyt etukäteen ja asemalle oli kerääntynyt kansaa häntä katsomaan.

Etenkin suomalaiset sosialistit tiesivät jo Leninin ja sen, että bolševikit hänen johdollaan pitivät Suomen irtautumista Venäjästä suotavana.

Junan tehdessä lähtöä Lenin asteli ripeästi keskelle asemalaiturilla seissyttä väkijoukkoa ja puhui. Hän sanoi, että vallankumous oli tehty, mutta se oli vasta porvarillinen vallankumous. 

Työväen tulisi nyt ottaa valta käsiinsä. Lenin puhui lyhyesti ja venäjäksi. Joku käänsi sen suomenkielisille. Sanottuaan sanottavansa Lenin nousi junaan mutta kääntyi vielä rappusilta vilkuttamaan.

Hän huusi, tällä kertaa suomeksi:

– Hyvästi soomilaiset!

Vuoden 1917 viimeisenä iltana, lähes keskiyöllä, kansankomissaarien neuvoston päämajana toimineen Pietarin Smolnan eteisessä seisoi viiksekäs suomalainen. Hän oli juuri saanut käteensä kirjelmän, jota oli tullut sieltä hakemaan. Hän halusi kuitenkin vielä henkilökohtaisesti kiittää miestä, jonka allekirjoitus oli paperissa ylimpänä.

Aluksi tämä ei aikonut tulla: mitä sanottavaa hänellä olisi tälle porvarille? 

Lopulta hän kuitenkin päätti astella eteiseen. Hän puristi suomalaisen kättä ja kysyi, oliko tämä nyt tyytyväinen. Suomalainen vastasi olevansa. 

Näin Venäjä Leninin johdolla oli luovuttanut Suomen päämiehelle P.E. Svinhufvudille paperin, jossa tunnustettiin Suomen itsenäisyys.

Jossittelu on aina arveluttavaa, niin myös Tampereen Lenin-museon entisen pitkäaikaisen johtajan Aimo Minkkisen mielestä. Silti on pakko kysyä, olisiko lokakuun vallankumousta tullut, jos Leniniä ei olisi päästetty Venäjälle. Olisiko Suomen itsenäistymistä?

– Yleensä Lenin ja marxilaiset olivat sitä mieltä, että aina tulee joku toinen eikä mikään ole pelkästään yksilöstä kiinni. Leninin idea kuitenkin oli se, että vallankumousta piti ryhtyä heti viemään eteenpäin. Hän uhkasi jopa erota, jos vallankumousta ei tehtäisi sillä minuutilla kuin hän oli ajatellut. Ainakin ajallisesti olisi voinut sattua aivan muuta kuin mitä sitten tuleman piti.

Sekin on Minkkisen mielestä selvää, että montaa Suomen itsenäisyydelle myötämielistä mahdollista vallanpitäjää ei Venäjältä olisi löytynyt. 

Kukaan tsaarin kenraaleista ei olisi itsenäisyyttä suonut. Ei liioin väliaikaisen hallituksen pääministeriksi kesällä 1917 noussut Kerenski.

Leninin matka olisi myös aivan hyvin saattanut tyssätä Tornioon. Britanniassa suunniteltiin Minkkisen mukaan jopa Leninin surmaamista matkan aikana. Lopulta kuitenkin todettiin, että olisi parempi tuhota Lenin väittämällä häntä Saksan agentiksi. 

Vaikka spekulaatioita heräsi, maailmanhistorian suuntaa määritteleviä vaikutuksia tällä strategialla ei ollut. 

Tornion raja-asemalla keväällä 1917 lyödyllä leimalla sen sijaan oli. Katsoo sitä kenen näkökulmasta tahansa.

Juttu perustuu Aimo Minkkisen haastatteluun, Catherine Merridalen kirjaan Lenin on the Train ja useisiin muihin kirjallisiin lähteisiin.

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic